Dynasty tietopalvelu
Nakkilan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Tekninen valiokunta
Pöytäkirja 28.05.2026/Pykälä 62


 

 

Valtuustoaloite: Kirkonseudun koululaisten turvallinen liikkuminen koulun ympäristössä

 

KV 16.03.2026    

 

 

Jyri Hämäläinen jätti Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puolesta seuraavan valtuustoaloitteen:

 

Kun lasta tuodaan tai haetaan Kirkonseudun ala-asteelta, on jättö/noutopaikaksi osoitettu työväentalon edustalla oleva hiekkakenttä/parkkipaikka.

 

Noutopaikka sinänsä on toimiva ja poistaa liikennettä koulun kiinteistöltä.

 

Nykyinen ongelma on Kirkkokadun ylitys, jossa on ainoastaan suojatie heikolla näkyvyydellä ja merkinnöillä. Alueella ajetaan yli nopeusrajoitusten.

 

Kuntalaiset ovat ilmoittaneet tilanteista, joissa lapsi on ylittäessään Kirkkokatua joutunut vaaratilanteeseen. Varsinkin talvella, liukkaalla kelillä, on vaaratilanteita ilmennyt.

 

Alueella on myös ”huonohko”-valaistus, joka edesauttaa jalankulkijan huomaamattomuutta.

 

Alueella myös pääsääntöisesti liikutaan aikaan, jolloin on vähintään hämärää, usein jopa pimeää.

 

Ajoneuvoja myös pysäytetään Kirkkokadun varteen jättöä/noutoa varten. Tämä lisää vaaratilanteita, kun liikkeessä olevat ajoneuvot väistelevät pysähtyneitä.

 

Edellä esitetyillä perusteilla esitämme, että jättö/noutopaikalta Kirkkokadun yli kulkevien lasten turvallisuutta parannetaan ja kunta ottaa selvittääkseen sekä toteuttaakseen ajoneuvohidasteet Kirkkokadulle, sekä pysähtymisen kieltävät liikennemerkit Kirkkokadun molemmille puolille.                

 

Päätös Valtuusto lähetti aloitteen kunnanhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

 

Kh 30.03.2026 § 54 

 

 

 

Aloite on (1) toteuttamiskelpoinen ja (2) kunnan toimialaa koskeva. Aloite ei ole (3) samankaltainen aiempien aloitteiden kanssa tai olemassa olevan toiminnan kanssa sekä (4) siihen ole mahdollista saada vastausta kysymällä.

 

Kyseisten ehtojen toteutuessa aloitteet on Nakkilan kunnassa säännönmukaisesti lähetetty valmisteluun.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Ojakoski Markus

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus lähettää aloitteen teknisen valiokunnan valmisteltavaksi.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

Täytäntöönpano tekninen valiokunta

 

 

TekVal 28.05.2026 § 62  

65/08.01.01.00/2026  

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Harri Kukkula, p. 044 747 5890

 

Lapsien jättö/noutopaikaksi on osoitettu koulun toimesta työväentalon edustalla olevan hiekkakenttän/parkkipaikkan lisäksi Pakkalan koulun paikoitusaluetta. Ensimmäisestä liittymästä ajetaan sisään, ja toisesta poistutaan. Jättöpaikka koulun pihassa on myös käytössä kaikkina niinä aikoina, kun koulukuljetukset eivät sitä käytä.

 

Katuvalaistukset ovat Kirkkokadulle uusittu vuonna 2016 LED-valaistukseksi ja ne täyttävät ko. kaavakadulle määritellyt valaistustehot. Suojatien kohdalla katuvalaisin on sijoitettu lähelle suojatietä ja mahdollisuutena tähän pylvääseen on myös vaihtaa valaistustehokkaampi valaisin parantamaan valaistusta. Suojatie on ilmoitettu liikennemerkki E1 ( suojatie ) molemmin puolin katua sekä kadun pintaan on tehty suojatietä osoittava maalaus. Nämä myös täyttävät säädökset. Suojateiden maalauksia tullaan uusimaan kesän aikana. Valaistus Kirkonseudun koulun jättöpaikalla ei ole sensijaan kovin hyvä ja sen parantamismahdollisuuksia tulee tutkia ja toteuttaa.

 

Aloitteen mukaan ajoneuvoja myös pysäytetään Kirkkokadun varteen jättöä/noutoa varten ja tämä lisää vaaratilanteita, kun liikkeessä olevat ajoneuvot väistelevät pysähtyneitä. Koululta saadun tiedon mukaan tämä pitää osin paikkansa. Myös koulukuljetukset jostain syystä syyllistyvät tähän, vaikka jättöpaikalle kyllä mahtuisi. Tässä varmaankin auttaisi entisestäänkin parempi tiedottaminen ja sopiminen yhteisesti koulun taholta  käytännön järjestelyistä kuljetuksia hoitavien oppilaiden vanhempien ja koulukyydityksiä hoitavan yrityksen välillä, jotta tällaisia pullonkauloja liikenteeseen ei pääse syntymään. Pysähtymisen kieltävien liikennemerkkien asentamista Kirkkokadun molemmin puolin koulun kohdalle voi myös harkita.

 

Ajoneuvohidasteiden rakentamista kadulle sen sijaan tulee välttää koska ne aiheuttavat muutoinkin huonon geoteknisen kantavuuden omaavalla maaperällä riskejä lähikiinteistöille sekä katualueella sijaitsevalle tekniikalle. Katujen talvikunnossapitoon hidasteet aiheuttavat lisäksi ongelmia. Toteutuskustannuksiltaan hidasteet ovat myös suhteellisen kalliita.

 

Edellä mainittuihin koulukuljetuksia parantaviin liikenneturvallisuustoimenpiteisiin ei ole varattu erillistä määrärahaa vuodelle 2026.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Kukkula Harri

 

Päätösehdotus Tekninen valiokunta päättää antaa edellä mainitun lausuntonaan valtuustoaloitteen johdosta.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

Täytäntöönpano Siirto kunnanhallitus