Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nakkilan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.01.2024/Pykälä 4


Kunnanjohtajasopimus 11.1.2024

 

Kunnanjohtajasopimus

 

Kh 15.01.2024 § 4  

151/01.01.01.01/2023  

 

 

Kunnanjohtajan tehtävät määräytyvät Kuntalain (410/2015) mukaan. Kunnanjohtaja johtaa kunnanhallituksen alaisena kunnan hallintoa, taloudenhoitoa ja muuta toimintaa, toimii kunnanhallituksen esittelijänä ja kuntaorganisaation johtajana, edustaa kuntaa sekä käyttää kunnan puhevaltaa kuntalain ja muiden säännösten mukaisesti.

 

Kuntalain 42 §:n mukaan kunnan ja kunnanjohtajan on tehtävä johtajasopimus, jossa sovitaan kunnan johtamisen edellytyksistä. Johtajasopimukseen voidaan ottaa määräyksiä kunnanjohtajan ja kunnanhallituksen puheenjohtajan työnjaosta kunnan johtamisessa ottaen huomioon mitä hallintosäännössä määrätään. Hallintosäännön 4§ mukaan kunnanhallituksen puheenjohtaja vastaa kunnanjohtajan johtajasopimuksen valmistelusta.

 

Lähtökohtaisesti kuntajohtajan johtajasopimus tulisi laatia ennen kunnanjohtajan aloittamista virassaan. Mikäli se ei ole aikataulullisesti mahdollista, niin kunnanjohtajan johtajasopimus tulisi laatia mahdollisimman pian kunnanjohtajan aloitettua virassaan.

 

Kunnanjohtaja Markus Ojakoski valittiin valtuuston päätöksellä 25.9.2023 § 31 toistaiseksi voimassa olevaan virkaan. Markus Ojakoski aloitti virassa 1.1.2024 alkaen.

 

Esittelijä Vs. hallintojohtaja Syysmäki Johanna

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy kunnanjohtajasopimuksen ja lähettää sen valtuuston hyväksyttäväksi.

 

Muutettu päätösehdotus

 

 Esittelijä muutti kokouksessa päätösehdostusta siten, että kuntalain 42§:n  mukaisesti kunnanhallitus hyväksyy kunnanjohtajasopimuksen ja sitä ei lähetetä valtuuston hyväksyttäväksi.

 

Kunnanjohtajasopimuksesta sovittiin kirjattavaksi pöytäkirjaan, että lisäkorvausta harkittaessa kunnanhallituksen puheenjohtajan tulee tietää kunnanhallituksen mielipide päätöstä tehdessään.

 

Päätös Markus Ojakoski poistui tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi (hallintolaki 28 § 1).

Ehdotus hyväksyttiin.