RSS-linkki
Kokousasiat:https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen valiokunta
Esityslista 24.09.2026/Asianro 6
| Otsikko |
|---|
| Oheismateriaali 1Vastaus valtuustoaloitteeseen_mt 12883 (pdf 50.70 kb) |
Valtuustoaloite: Porintien päällystyksen kuntoon saattaminen
KV 15.6.2026
Kauko Tuliniemi jätti Keskustan ja Kristillisdemokraattien valtuustoryhmän puolesta seuraavan valtuustoaloitteen:
Nakkilan kunnanhallituksen tulisi nopeutetulla aikataululla laatia päivitetty katsaus Porintien kunnostussuunnitelmasta valtion omistamalle Väylävirastolle. Tieosuuden
pinnoite on kärsinyt monen vuoden heikosta kunnossapidosta ja tieosuutta on paikattu monenlaisin öljysora täyttöinä osuudella Nakkilan keskustasta aina Haistilaan asti. Vetoammekin nyt valmistuvaan uuteen alikulku tieosuuteen, joka jatkuu Friitalan keskustaan asti ja Porintien osalta liikennemäärät tulevat kasvamaan huomattavasti tällä tieosuudella. Julkisen liikenteen kuljettajat ovat kertoneet tien kuoppaisuudesta ja voimakkaista kallistumista tieosuudella. Tämän ovat varmastikin havainneet henkilö- ja kuorma-autojen kuljettajat myöskin.
Esitämmekin, että kunnanhallitus selvittää Väyläviraston kanssa mahdollisuuden ottaa loppukesän tai syksyn aikana ennen talvikelien alkamista tieosuus työn kohteeksi ja mahdollisuuden käyttää tieosuutta liikennöintiin turvallisemmin, välillä Nakkila- Friitala- Pori tieosuuksilla. Tämä mahdollistaa myöskin tulevaisuudessa uuden reitin Poriin julkisella liikenteellä.
Päätös Valtuusto lähetti aloitteen kunnanhallitukselle valmisteltavaksi.
Kh 17.8.2026 § 104
Aloite on (1) toteuttamiskelpoinen ja (2) kunnan toimialaa koskeva. Aloite ei ole (3) samankaltainen aiempien aloitteiden kanssa tai olemassa olevan toiminnan kanssa sekä (4) siihen ole mahdollista saada vastausta kysymällä.
Kyseisten ehtojen toteutuessa aloitteet on Nakkilan kunnassa säännönmukaisesti lähetetty valmisteluun.
Esittelijä Kunnanjohtaja Ojakoski Markus
Päätösehdotus
Kunnanhallitus lähettää aloitteen teknisen valiokunnan valmisteltavaksi.
Päätös
Ehdotus hyväksyttiin.
Täytäntöönpano tekninen valiokunta
TekVal 24.9.2026
128/10.03.01.01.01/2026
Valmistelija Tekninen johtaja Kukkula Harri
Porintien 12883 päällysteen uusimista on esitetty teknisen toimialan taholta jo useamman vuoden ajan silloiselle tienpitäjänä toimineelle Ely-keskukselle ja nyt nykyiselle Elinvoimakeskukselle. Tien kunto varsinkin välillä Siltatie-Ruskilankatu on huono. Tie toimii mm. asuintaajamien ja keskustan välisenä pääkulkuväylänä.
Aloitteen johdosta tekninen johtaja on pyytänyt lausunnon Elinvoimakeskukselta ja se on seuraavanlainen;
” 3.9.2026
Vastaus valtuustoaloitteeseen: Porintien päällystyksen kuntoon saattaminen
Hei,
Kiitos yhteydenotosta koskien maantietä 12883 Porintie, Nakkila. Päällystysohjelma laaditaan vuosittain käytettävissä olevan rahoituksen pohjalta. Tämän kesän ohjelmaan ei ole mahdollista lisätä enää kohteita, ja parhaillaan suunnitellaan ensi vuoden ohjelmaa.
Rahoitussyistä päällysteiden ylläpidosta on tingitty viime vuosina ja korjausvelkaa on syntynyt paljon. Korjausvelan vähentäminen etenkin vähäliikenteisillä teillä edellyttäisi, että rahoitus pysyisi korkealla tasolla pitkäjänteisesti. Perusväylänpidon rahoitus on kuitenkin laskemassa ja ensi vuoden päällystysohjelman pituus on jäämässä vain noin 160 kilometriin.
Vilkkaasti liikennöidyillä valta- ja kantateillä on muita teitä tiukemmat kuntovaatimukset. Sen vuoksi ensisijaisesti päällystetään uudelleen vilkasliikenteisiä pääteitä, joiden päällysteet ovat urautuneet. Muita teitä päällystetään käytettävissä olevan rahoituksen puitteissa. Mitä enemmän on rahoitusta, sitä enemmän vuosittaiseen päällystysohjelmaan mahtuu myös muita kuin pääteitä. Pääteiden ulkopuolisella tieverkollakin pyritään kuitenkin päällystämään ensisijaisesti vilkkaammin liikennöityjä teitä. Kohteet valitaan pääasiassa kuntomittausten perusteella. Ensi vuoden kohteet painottuvat rahoituksen vähyyden vuoksi pääasiassa vilkkaammin liikennöidyille teille, eikä vähäliikenteisiä teitä pystytä juurikaan päällystämään. Ne joudutaan pitämään liikennöitävässä kunnossa täsmäpaikkauksilla. Lähivuosien rahoitustilanteen valossa näyttää epätodennäköiseltä, että ehdotettua päällystyskohdetta on mahdollista toteuttaa seuraavien vuosien aikana.”
Lausunto itsessään seuraa esityslistan oheismateriaalina.
”Tulevat niukan rahoituksen vuodet ovat valitettava ja murheellinen seikka, joka haastaa tienpitoa merkittävissä määrin.
Väylävirasto on myös aiheesta laatinut verkkosivuilleen julkaisun millaisia vaikutuksia rahoitustason laskulla on päällystettyjen teiden kuntoon:
Tulevaisuuden kannalta tieverkoston, mukaan lukien alempiasteinen tieverkko, hoitamiseen ja kunnostustoimenpiteisiin tulee kiinittää enemmän huomiota ja niihin tulee tehdä riittävät taloudelliset panostukset valtiovallan taholta. Näitä seikkoja tulee tukea ja edesauttaa laaja-alaisesti koko valtakunnan tasolla.
Esittelijä Tekninen johtaja Kukkula Harri
Päätösehdotus Tekninen valiokunta päättää antaa edellä mainitun lausuntonaan valtuustoaloitteen johdosta.
Päätös
Täytäntöönpano Siirto kunnanhallitukselle