RSS-linkki
Kokousasiat:https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen valiokunta
Esityslista 24.09.2026/Asianro 4
Nakkilan kunnan rakennusvalvonnan taksan hyväksyminen
TekVal 24.9.2026
162/02.05.00.00/2026
Valmistelija Rakennustarkastaja Jouni Luojus, p. 044 747 5883
Rakennusvalvonnan taksa esitetään uudistettavaksi rakenteellisesti kokonaan, koska maankäyttö- ja rakennuslain korvannut rakentamislaki ja sen vaatimat muutokset rakennusjärjestykseen ja lupamenettelyihin tulivat voimaan 1.1.2025. Rakentamislaista poistuu rakennus- ja toimenpideluvat sekä toimenpideilmoitukset, ja ne korvataan yhdellä lupamuodolla, rakentamislupana. Pienten rakennusten ja rakennelmien rakennushankkeiden lupavelvoitteet vähenevät merkittävästi. Samalla rakennusvalvonnan kulut ovat nousseet uuden lain voimaantulon myötä siirryttäessä mm. sähköiseen lain vaatimaan lupakäsittelyjärjestelmään.
Rakentamislain (RakL) 79 §:n mukaan luvan hakija tai toimenpiteen suorittaja on velvollinen suorittamaan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä kunnalle maksun, jonka perusteet määrätään kunnan hyväksymässä taksassa.
Nakkilan kunnan voimassa oleva rakennusvalvonnan taksa on hyväksytty valtuustossa 27.4.2015/§26, ja se on tullut voimaan 1.6.2015. Uusi taksa on tarkoitus astua voimaan 1.1.2027. Taksa astuu voimaan, vaikka sen hyväksymistä koskevaan päätökseen haettaisiin muutosta. Tämä taksa kumoaa voimaan tullessaan 27.4.2015/§26 hyväksytyn taksan. Uusi rakennusvalvonnan taksaehdotus seuraa esityslistan liitteenä.
Esittelijä Rakennustarkastaja Luojus Jouni
Päätösehdotus Rakennusvalvontaviranomaisena toimiva Nakkilan tekninen valiokunta päättää hyväksyä Nakkilan kunnan rakennusvalvonnan taksaehdotuksen ja samalla valiokunta päättää esittää edelleen kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus hyväksyy liitteen mukaisen Nakkilan kunnan rakennusvalvonnan taksaehdotuksen niin, että uuden taksan hyväksymispäätöksellä kumotaan valtuuston 27.4.2015/§26 hyväksymä rakennusvalvonnan taksa 1.1.2027 alkaen, kun uusi taksa astuu voimaan.
Päätös
Täytäntöönpano Siirto kunnanhallitukselle