RSS-linkki
Kokousasiat:https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen valiokunta
Esityslista 24.09.2026/Asianro 3
Nakkilan kunnan ympäristötoimen taksan hyväksyminen
TekVal 24.9.2026
163/02.05.00.00/2026
Valmistelija Ympäristötarkastaja Nora Albrecht, p. 044 701 3336
Nakkilan kunnan voimassa oleva ympäristönsuojeluviranomaisen taksa on tullut voimaan 1.10.2019 ja maa-ainestaksan maksuperusteet 1.1.2020. Taksat on tarpeen päivittää vastaamaan voimassa olevaa lainsäädäntöä, nykyisiä viranomaistehtäviä ja kustannustasoa. Samalla ympäristönsuojelun ja maa-ainesten ottamisen maksuperusteet kootaan yhteen ympäristönsuojeluviranomaisen taksaan.
Voimassa olevassa ympäristönsuojeluviranomaisen taksassa käsittelymaksut perustuvat asian käsittelyyn käytettyyn työaikaan ja 70 euron tuntikohtaiseen omakustannusarvoon. Omakustannusarvo säilytetään uudessa taksassa ennallaan. Taksan rakennetta ja suoritekohtaisia maksuja tarkistetaan kuitenkin vastaamaan nykyisiä viranomaistehtäviä, asioiden käsittelystä aiheutuvaa työmäärää, voimassa olevaa lainsäädäntöä ja nykyistä kustannustasoa. Uudessa taksassa ympäristönsuojelulain, jätelain ja vesilain mukaisten asioiden käsittelylle sekä maksulliselle valvonnalle määritellään pääosin suoritekohtaiset maksut, jotka perustuvat eri asiaryhmien arvioituun keskimääräiseen työmäärään. Suoritekohtaisilla maksuilla parannetaan maksujen ennakoitavuutta ja yhdenmukaisuutta.
Taksan valmistelussa maksuja on vertailtu Porin, Harjavallan, Ulvilan, Kokemäen, Eurajoen ja Pomarkun ympäristönsuojeluviranomaisten maksuihin. Vertailun perusteella Nakkilan esitetyt suoritekohtaiset käsittelymaksut ovat useissa asiaryhmissä vertailukuntien keskimääräistä maksutasoa alempia. Vertailua on käytetty tukena maksutason kohtuullisuuden arvioinnissa, mutta maksut perustuvat ensisijaisesti Nakkilan ympäristönsuojeluviranomaisen tehtävien arvioituun työmäärään ja taksan 70 euron tuntikohtaiseen omakustannusarvoon.
Taksaa päivitetään myös lainsäädännön ja kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle kuuluvien tehtävien muutosten vuoksi. Maksutaulukon toimintoluokat ja toimivaltarajat saatetaan vastaamaan voimassa olevaa ympäristönsuojelulakia ja -asetusta. Taksassa huomioidaan ympäristönsuojelulain mukaiset lupa-, ilmoitus-, rekisteröinti- ja valvontatehtävät. Lisäksi taksaan sisällytetään vesihuoltolain 11 §:ssä tarkoitetun liittämisvelvollisuudesta vapauttamista koskevan hakemuksen käsittely sekä merenkulun ympäristönsuojelulain, vesiliikennelain ja maastoliikennelain mukaisia kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen tehtäviä koskevat maksut.
Taksaan sisällytetään myös ympäristönsuojeluviranomaisen hallussa olevien asiakirjojen antamisesta perittäviä maksuja koskevat määräykset. Maksullisuus on rajattu viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) 34 §:n mukaisiin tilanteisiin. Tavanomainen tiedon antaminen on lain edellyttämissä tilanteissa maksutonta. Jos asiakirjan esille hakeminen edellyttää julkisuuslain 34 §:n 2 momentissa tarkoitettuja erityisiä toimenpiteitä, peritään työn määrästä ja vaativuudesta riippuen 40–80 euroa. Kopioista ja tulosteista peritään tiedon antamisesta aiheutuvia kustannuksia vastaava maksu.
Taksaan sisällytetään nykyistä tarkemmat määräykset myös asian käsittelyn vaativuudesta aiheutuvista lisäkustannuksista, hakemuksen peruuttamisesta tai asian raukeamisesta, hylkäämisestä tai tutkimatta jättämisestä sekä maksujen alentamisesta ja kohtuullistamisesta.
Maa-aineslain mukaisten maksujen rakennetta ja euromääriä tarkistetaan vastaamaan nykyistä kustannustasoa ja viranomaistehtävien tosiasiallista työmäärää. Lupahakemuksen käsittely- ja valvontamaksujen määräytymisperusteita selkeytetään ja maa-aineslain ja ympäristönsuojelulain mukaisten yhteislupien käsittelyä ja valvontaa koskevat maksut sovitetaan osaksi samaa taksaa. Maa-ainestaksojen kuntavertailussa on huomioitu, etteivät eri kuntien maksuperusteet ole kaikilta osin suoraan vertailukelpoisia, minkä vuoksi vertailua on tehty myös esimerkkitapausten avulla.
Maa-aineslain mukaisten hallintopakkoasioiden käsittelymaksuja esitetään korotettavaksi nykyisestä 150 eurosta 650 euroon. Käytännön valvontatyössä on havaittu, ettei nykyinen maksu vastaa hallintopakkoasioiden käsittelystä aiheutuvaa työmäärää. Hallintopakkoasian käsittely edellyttää tyypillisesti asian selvittämistä ja dokumentointia, asianosaisten kuulemista, päätöksen valmistelua ja päätöksentekoa sekä asian täytäntöönpanon seurantaa. Hallintopakkoasioiden käsittely on käytännössä osoittautunut tavanomaista valvonta-asiaa olennaisesti työläämmäksi. Esitetty 650 euron maksu vastaa noin yhdeksän tunnin työmäärää taksan mukaisella 70 euron tuntikohtaisella omakustannusarvolla.
Uusi taksa korvaa 1.10.2019 voimaan tulleen ympäristönsuojeluviranomaisen taksan sekä 1.1.2020 voimaan tulleet maa-ainestaksan maksuperusteet.
Liitteenä on ehdotus Nakkilan kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksaksi ja hintavertailu exel-taulukko.
Esittelijä Johtava ympäristöinsinööri Mustonen Joni
Päätösehdotus
Ympäristönsuojeluviranomaisena toimiva Nakkilan kunnan tekninen valiokunta päättää hyväksyä liitteenä olevan uuden Nakkilan kunnan ympäristönsuojelun taksaluonnoksen ja samalla päättää esittää sen hyväksymistä kunnanhallitukselle niin, että kunnanhallitus hyväksyy liitteen mukaisen Nakkilan kunnan ympäristönsuojelun taksaehdotuksen, ja että uuden taksan päätöksellä kumotaan kunnanhallituksen 16.9.2019 § 141 hyväksymä ympäristönsuojeluviranomaisen taksa sekä valtuuston 16.12.2019/47§ hyväksymä Nakkilan kunnan maa-ainestaksan maksuperusteet uuden taksan tullessa voimaan 1.1.2027.
Päätös
Täytäntöönpano Siirto kunnanhallitukselle