RSS-linkki
Kokousasiat:https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 21.09.2026/Pykälä 125
Valiokuntien pöytäkirjojen ja viranhaltijapäätösten tiedoksi merkitseminen ja mahdollinen otto-oikeuden ja valitusoikeuden käyttäminen
Kh 21.9.2026 § 125
- hallintojohtajan viranhaltijapäätökset 4.9.2026 § 19, 14.9.2026 § 20
- rakennustarkastajan lupapäätös 10.9.2026 § 31
Esittelijä Kunnanhallituksen puheenjohtaja
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää merkitä pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset tietoonsa saatetuiksi sekä toteaa, että niiden päätökset voidaan panna täytäntöön kuntalain 92 §:n ja hallintosäännön 47 §:n estämättä. Kunnanhallitus merkitsee tiedokseen etuosto-oikeuden alaiset kiinteistökaupat. Lisäksi kunnanhallitus päättää olla käyttämättä otto‑oikeuttaan julkaistuihin viranhaltijapäätöksiin sekä toimielinten pöytäkirjojen asioihin.
Päätös
Ehdotus hyväksyttiin.