Dynasty tietopalvelu
Nakkilan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 21.09.2026/Pykälä 120


Kokousasian teksti

 

Mira Lukan eroanomus kunnan luottamustehtävistä

 

Kh 21.9.2026 § 120  

164/00.00.01.02/2026  

 

 

Mira Lukka on 2.9.2026 päivätyllä kirjeellään pyytänyt eroa varavaltuutetun sekä sivistysvaliokunnan henkilökohtaisen varajäsenen luottamustoimista paikkakunnalta muuton vuoksi.

 

Kuntalain (410/2015) 71 §:n mukaan valtuutetun vaalikelpoisuuden edellytyksenä on, että henkilön kotikunta on kyseinen kunta. Paikkakunnalta muuton johdosta Mira Lukka ei enää täytä vaalikelpoisuuden edellytyksiä Nakkilan kunnan luottamustoimiin.

Kuntalain (410/2015) 70 §:n 3 momentin mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetuille ja varavaltuutetuille

 

Vaalilain (714/1998) 93 §:n mukaan kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusi varavaltuutettu jäljellä olevaksi toimikaudeksi, mikäli varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi.

 

Kuntalain (410/2015) 31 §:n mukaan toimielinten jäsenille valitaan henkilökohtaiset varajäsenet, joihin sovelletaan, mitä varsinaisista jäsenistä säädetään. Mira Lukan ero sivistysvaliokunnan henkilökohtaisen varajäsenen tehtävästä edellyttää luottamustehtävän täyttämistä jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Ojakoski Markus

 

Päätösehdotus 

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto

1) myöntää Mira Lukalle eron varavaltuutetun sekä sivistysvaliokunnan varajäsenen luottamustoimista;

2) toteaa, että keskusvaalilautakunta määrää Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen vaalituloksen mukaisen uuden varavaltuutetun jäljellä olevaksi toimikaudeksi ja

3) valitsee sivistysvaliokuntaan uuden henkilökohtaisen varajäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

Päätös

Heli Lukka ilmoitti olevansa esteellinen asian käsittelyssä ja päätöksenteossa (hallintolaki 28 § 1, osallisuusjäävi) ja poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

Ehdotus hyväksyttiin.

 

Täytäntöönpano valtuusto