RSS-linkki
Kokousasiat:https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.08.2026/Pykälä 104
Valtuustoaloite: Porintien päällystyksen kuntoon saattaminen
KV 15.6.2026
Kauko Tuliniemi jätti Keskustan ja Kristillisdemokraattien valtuustoryhmän puolesta seuraavan valtuustoaloitteen:
Nakkilan kunnanhallituksen tulisi nopeutetulla aikataululla laatia päivitetty katsaus Porintien kunnostussuunnitelmasta valtion omistamalle Väylävirastolle. Tieosuuden
pinnoite on kärsinyt monen vuoden heikosta kunnossapidosta ja tieosuutta on paikattu monenlaisin öljysora täyttöinä osuudella Nakkilan keskustasta aina Haistilaan asti. Vetoammekin nyt valmistuvaan uuteen alikulku tieosuuteen, joka jatkuu Friitalan keskustaan asti ja Porintien osalta liikennemäärät tulevat kasvamaan huomattavasti tällä tieosuudella. Julkisen liikenteen kuljettajat ovat kertoneet tien kuoppaisuudesta ja voimakkaista kallistumista tieosuudella. Tämän ovat varmastikin havainneet henkilö- ja kuorma-autojen kuljettajat myöskin.
Esitämmekin, että kunnanhallitus selvittää Väyläviraston kanssa mahdollisuuden ottaa loppukesän tai syksyn aikana ennen talvikelien alkamista tieosuus työn kohteeksi ja mahdollisuuden käyttää tieosuutta liikennöintiin turvallisemmin, välillä Nakkila- Friitala- Pori tieosuuksilla. Tämä mahdollistaa myöskin tulevaisuudessa uuden reitin Poriin julkisella liikenteellä.
Päätös Valtuusto lähetti aloitteen kunnanhallitukselle valmisteltavaksi.
Kh 17.8.2026 § 104
128/10.03.01.01.01/2026
Aloite on (1) toteuttamiskelpoinen ja (2) kunnan toimialaa koskeva. Aloite ei ole (3) samankaltainen aiempien aloitteiden kanssa tai olemassa olevan toiminnan kanssa sekä (4) siihen ole mahdollista saada vastausta kysymällä.
Kyseisten ehtojen toteutuessa aloitteet on Nakkilan kunnassa säännönmukaisesti lähetetty valmisteluun.
Esittelijä Kunnanjohtaja Ojakoski Markus
Päätösehdotus
Kunnanhallitus lähettää aloitteen teknisen valiokunnan valmisteltavaksi.
Päätös
Ehdotus hyväksyttiin.
Täytäntöönpano tekninen valiokunta