Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nakkilan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.09.2025/Pykälä 182


 

Valtuustoaloite: Ennaltaehkäisy ja varhainen puuttuminen

 

KV 26.05.2025 § 19 

 

 

Marko Nieminen jätti Perussuomalaisten valtuustoryhmän puolesta seuraavan valtuustoaloitteen, jonka on myös allekirjoittanut hyvinvointipäivään 25.5.2025 osallistuneita henkilöitä:

 

Nakkilassa ja ympäristökunnissa on paljon vahvaa osaamista järjestöissä. Järjestöt toimivat pääsääntöisesti vapaaehtoisvoimin ja järjestävät paljon yhteiskunnallista ja yleishyödyllistä hyvää kansalaisille.

 

Me allekirjoittaneet toivomme että Nakkilassa otetaan enemmälti huomioon erityisryhmiin kuuluvien henkilöiden psykososiaalinen tuki, apu sekä liikunnallisen harrastustoiminnan edellytykset. Konkreettisella tasolla tämä tarkoittaa erityisryhmiin kuuluvien henkilöiden ohjaus, opastus sekä vertaistuen paremmat edellytykset.

 

Kaikki tiedämme että väestömme ikääntyminen ja sairaanhoidon kulujen kasvu tuottaa painetta yhteiskuntaan ja tältäosin olisi erittäin suotavaa että kunta panostaisi enemmälti ennaltaehkäisyyn.

  

Päätös Valtuusto lähetti aloitteen kunnanhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

 

Kh 16.06.2025 § 131 

 

 

Nakkilan kunnanhallitus määrittelee, onko aloite:

 

1. toteuttamiskelpoinen

2. samankaltainen aiempien aloitteiden kanssa

3. kunnan toimialaa koskeva

4. mahdollista saada vastaus kysymällä.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Ojakoski Markus

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus lähettää aloitteen hyvinvointipäällikön valmisteltavaksi.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

Täytäntöönpano hyvinvointipäällikkö

 

 

Kh 22.09.2025 § 182  

142/12.04.03/2025  

 

 

Valmistelija Hyvinvointipäällikkö Ketola Sari

 

Nakkilan kunnassa tunnistetaan erityisryhmien hyvinvoinnin tukemisen merkitys, ja näitä näkökulmia otetaan jo tällä hetkellä huomioon kunnan toiminnassa. Kunta tekee yhteistyötä useiden kolmannen sektorin toimijoiden kanssa ja tukee järjestöjen toimintaa mm. avustuksin ja tilaresurssein. Esimerkiksi alueelliset järjestöt voivat myös hakea seuratukea, mikäli toiminta on suunnattu nakkilalaisille. Lisäksi kunnan liikuntapalveluissa huomioidaan erityisryhmien tarpeet esimerkiksi soveltavan liikunnan tarjonnassa. Alueellista yhteistyötä sekä kuntien ja kaupunkien liikuntatointen että myös järjestöjen kanssa tehdään mm. rajattomasti liikuntaa -verkoston kautta. Muita esimerkkejä järjestöjen kanssa tehtävästä yhteistyöstä on maksuttomat liikunta- ja kokoustilat toimintaa järjestäville, seuratuet, toiminnan kokoava Nakkila harrastaa -lehti sekä yhteinen tapahtumakalenteri. Edellä mainitut toimenpiteet ovat vuonna 2023 laaditun yhdistysohjelman toimeenpanoa. Nämä ovat kaikille yhdistyksille ja järjestöille tasapuolisesti saatavilla.

 

Psykososiaalista tukea tarjotaan osana hyvinvointialueen palveluita, ja kunta toimii yhteistyössä hyvinvointialueen kanssa palveluiden saavutettavuuden ja tiedottamisen parantamiseksi. Myös vertaistuen ja ohjauksen mahdollisuuksia pyritään edistämään esimerkiksi yhteistyössä järjestöjen ja seurakunnan kanssa.

 

Kunta pitää tärkeänä ennaltaehkäisevän työn vahvistamista ja on sitoutunut kehittämään toimintaa edelleen yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Aloitteessa esiin nostetut näkökulmat tukevat kunnan hyvinvointityötä ja ne huomioidaan jatkossa palveluiden suunnittelussa ja kehittämisessä.

 

Esittelijä Hyvinvointipäällikkö Ketola Sari

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa, että aloite on loppuunkäsitelty.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

Täytäntöönpano aloitteen tekijä, valtuusto (ilmoitusasiat)