RSS-linkki
Kokousasiat:https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.09.2025/Pykälä 181
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Rajamäen taajamaosayleiskaavan muutos
Kh 03.06.2024 § 108
Valmistelija Vs. hallintojohtaja Syysmäki Johanna
Taajamaosayleiskaavamuutoksen suunnittelualue sijaitsee Nakkilan Rajamäessä, Nakkilan ja Ulvilan välisen kuntarajan tuntumassa. Suunnittelualue rajautuu pääasiassa kaikissa ilmansuunnissa metsäalueisiin. Luoteisnurkassa suunnittelualue rajautuu Ulvilan kaupungin puolella sijaitsevaan entiseen kaatopaikkaan ja nykyiseen lietteiden käsittelyalueeseen. Suunnittelualue on pääosin metsämaastoa sekä maa-aineksen ottoaluetta. Suunnittelualueella tai sen välittömässä läheisyydessä ei sijaitse asutusta.
Taajamaosayleiskaavamuutoksen tavoitteena on mahdollistaa aurinkovoimalan sijoittuminen Rajamäen metsä- ja maanottoalueelle ja samalla tukea fossiilittoman energiantuotannon kasvua kansallisen ilmastostrategian mukaisesti. Osayleiskaavan tarkennettuna tavoitteena on osoittaa suunnittelualueelle käyttötarkoituksen muutos voimassa olevan osayleiskaavan mukaisesta maa-ainesten ottoalueesta (EO) sekä maa- ja metsätalousvaltaisesta alueesta, jolla on erityistä ulkoilun ohjaamistarvetta (MU) aurinkoenergian tuotantoon.
Nosto Consulting Oy on valmistellut Rajamäen taajamaosayleiskaavan muutosta koskevan osallistumis- ja arviointisuunnitelman, joka on esityslistan liitteinä.
Esittelijä Kunnanjohtaja Ojakoski Markus
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä Rajamäen taajamaosayleiskaavan muutosta koskevan osallistumis- ja arviointisuunnitelman esityslistan liitteen mukaisesti ja päättää ilmoittaa asemakaavan vireilletulosta ja asettaa asemakaavaluonnoksen julkisesti nähtäville.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Täytäntöönpano kuulutus taajamaosayleiskaavan vireilletulosta kotisivuille, ilmoitus lehteen
Kh 25.11.2024 § 204
Maankäyttö- ja rakennuslain 63 §:n mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on laadittu 28.5.2023 ja päivitetty 20.11.2024. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa on lueteltu osallisina eri tahoja ja viranomaisilta pyydetään lausunnot kaavaluonnos- ja tarvittaessa kaavaehdotusvaiheessa. Nakkilan kunnanhallitus on tehnyt päätöksen kaavatyön vireilletulosta 3.6.2024 § 108. Kaavatyön vireilletulosta on kuulutettu 13.6.2024. 28.5.2024 päivätty osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut nähtävillä 13.6.alkaen koko prosessin ajan. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa on päivitetty 20.11.2024.
Hankkeeseen liittyen on järjestetty viranomaisneuvottelu 8.10.2024.
Alueelle aurinkovoimalaa suunnitteleva Alight Sampo Oy on 27.6.2024 pyytänyt Varsinais-Suomen ELY-keskukselta ratkaisua siitä, tuleeko suunniteltuun aurinkovoimahankkeeseen soveltaa ympäristövaikutusten arviointimenettelyä. Varsinais-Suomen ELY-keskus on antanut päätöksensä asiaa koskien 11.9.2024. Päätöksen mukaan hankkeeseen ei sovelleta ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (252/2017) mukaista arviointimenettelyä.
Taajamaosayleiskaavan laadinnasta on vastannut dipl.ins. Pasi Lappalainen Nosto Consulting Oy:stä (Turku) ja laadittu kaava-aineisto on esityslistan liitteenä.
Esittelijä Kunnanjohtaja Ojakoski Markus
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää asettaa kaavaluonnoksen 30 päiväksi nähtäville ja pyytää siitä osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaiset lausunnot. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä koko kaavaprosessin ajan.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Täytäntöönpano Kuulutus asemakaavan luonnoksesta kotisivuille, ilmoitus lehteen. Osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaiset osalliset.
Kh 22.09.2025 § 181
118/10.02.03/2024
Rajamäen taajamaosayleiskaavan kaavaluonnos on ollut nähtävillä 5.12.2024–4.1.2025 välisen ajan Nakkilan kunnanvirastossa sekä kunnan internet-sivuilla. Nähtävilläolo on kuulutettu 5.12.2024. Kaavaluonnoksesta saatiin lausunnot Fingrid Oy:ltä, ELY-keskukselta, Satakuntaliitosta sekä Ulvilan kaupungilta.
Rajamäen taajamaosayleiskaavan kaavaehdotus on päivitetty 5.8.2025 ja laadittu kaava-aineisto on esityslistan liitteenä. Rakennusluvan myöntämiseksi alueelle tuli tehdä yleiskaavoituksen lisäksi suunnittelutarveratkaisu. Nakkilan kunnan rakennustarkastaja on Nakkilan kunnan hallintosäännön 56 §:n mukaisesti antanut hyväksymispäätöksensä kaava-aluetta koskevasta suunnittelutarveratkaisuhakemuksesta 13.6.2025 ja poikkeamisesta oikeusvaikutteisesta yleiskaavasta. Päätös on lainvoimainen.
Esittelijä Kunnanjohtaja Ojakoski Markus
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää asettaa kaavaehdotuksen 30 päiväksi nähtäville ja pyytää siitä osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaiset lausunnot.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Täytäntöönpano Kuulutus kaavaehdotuksen nähtävilläolosta kotisivuille, ilmoitus lehteen, osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaiset osalliset
| Edellinen asia | Seuraava asia |