RSS-linkki
Kokousasiat:https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.09.2025/Pykälä 180
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Lausunto poikkeamisen hakemisesta Henttisentie 195 energianvarastohankkeeseen liittyen
Kh 22.09.2025 § 180
215/10.02.01/2025
Kiukuranevan Aurinkopuisto Oy hakee poikkeamislupaa energiavarastohankkeelle, joka sijaitsee Nakkilassa kiinteistöllä 531-404-1-35 Henttisentie 195. Aurinkokarhu Oy toimii hankkeen kehittäjänä ja vastaa hankkeen lupaprosessista. Aurinkokarhu Oy on perustettu vuonna 2022 uusiutuvan energian tuottajaksi. Aurinkokarhun toimintaan sisältyy aurinkovoimapuistojen ja energiavarastojen kehittäminen Suomessa
Energiavarasto, teholtaan 30 MW / 60 MWh, tulisi sijoittumaan noin 0,63 hehtaarin suuruiselle metsätalousmaa-alueelle. Hankealue sijaitsee noin 4 kilometriä Nakkilan keskustasta kaakkoon ja noin 5,5 kilometriä Harjavallan keskustasta luoteeseen. Hankkeeseen sisältyy energiavaraston lisäksi muuntamoita ja huoltorakennus, joiden lopullinen sijoittelu tarkentuu teknisten ratkaisujen vahvistuessa. Liitteenä olevassa hankesuunnitelmassa on kuvattu alueen nykytilaa, maaperää, puustoa, rakennettua infrastruktuuria sekä rakennuksia, eläinlajeja, pinta- ja pohjavesiä ja lähialueen muita hankkeita. Hanketoimijalla on kiinteistöstä voimassa oleva maanvuokrasopimus.
Hankesuunnitelman mukaan alue tarjoaa edellytykset akkuenergiavaraston (BESS) suunnittelulle ja toteutukselle, koska alue sijaitsee lähellä olemassa olevaa sähköverkkoa.
Lisäksi hankesuunnitelmassa katsotaan, että sen nykyinen maankäyttö tukee energiainfrastruktuurin kehittämistä ilman merkittäviä ympäristöesteitä.
Esittelijä Kunnanjohtaja Ojakoski Markus
Päätösehdotus Päätösehdotus annetaan kokouksessa.
Esittelijä teki annettavasta lausunnosta kokouksessa seuraavan päätösehdotuksen:
Nakkilan kunta kiinnittää huomiota siihen, että kunnalla on meneillään kaavoitushanke liittyen Kurkelansuon alueen käyttöön aurinkovoimatuotantoon. Poikkeaminen ei saisi aiheuttaa tilannetta, joka vaikuttaa laajasti käynnissä olevaan kaavoitukseen. Vähintään sähköverkon kapasiteettiin liittyvät ristiriidat tulisi selvittää. Kyseessä oleva alue on maakuntakaavassa ja valmisteilla olevan maakuntakaavan luonnoksessa teollisuudelle varattua aluetta, joka puolestaan puoltaa luvan myöntämistä.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Täytäntöönpano lausunto Lupapiste.fi-palveluun
| Edellinen asia | Seuraava asia |