RSS-linkki
Kokousasiat:https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.08.2025/Pykälä 153
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Varikkotien ja Säkkimäen tonttien hinnoittelu
Kh 18.08.2025 § 153
184/10.00.02.00/2025
Nakkilan keskustaan on rakennettu kaavan mukainen Varikkotie ja tarvittava infra, jotta kaavan mukaiset seitsemän tonttia saadaan myytäväksi. Tonttien lohkomisprosessi on käynnissä.
Nakkilan keskustan aiempien kohteiden hinnat muutettiin pääsääntöisesti yhteen (1) euroon kunnanvaltuuston päätöksellä 24.06.2024 § 29. Säkkimäen alueen kohdalla hintoja ei päivitetty.
Hinnat päätettiin em. valtuuston kokouksessa siten, että hinta sisältää alueen rakentamisesta syntyneet kustannukset sekä lohkomisen. Sama koskisi nyt päätettäviä tonttien hintoja.
Em. valtuuston päätös sisälsi valtuutuksen kunnanhallitukselle päättää hinnoista jo kaavoitettujen alueiden osalta.
Esittelijä Kunnanjohtaja Ojakoski Markus
Päätösehdotus Kunnanhallitus määrää Varikkotien tonttien hinnaksi sekä Säkkimäen alueen jäljellä olevien tonttien hinnaksi 2,5 euroa neliöltä.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Täytäntöönpano taloustiimi
| Edellinen asia | Seuraava asia |