Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nakkilan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 07.10.2024/Asianro 6


 

Valtuustoaloite: Uuden keräilyaseman rakentaminen Vuohimäkeen

 

KV 29.04.2024 § 21 

 

 

Jarmo Virtanen jätti Perussuomalaisten valtuustoryhmän puolesta seuraavan valtuustoaloitteen:

 

Vuosia sitten poistettiin Paloaseman luota Hormistontien vierestä jätekatokset ja niiden keräilyastiat. Sen jälkeen tilalle ei ole järjestetty sen käyttöalueen asukkaille ko. keräilypaikkaa, vaan asukkaat ovat joutuneet käyttämään Arontien ja Suutarinmäentien alueila olevia keräilypisteitä, jotka eivät mitenkään sovi kulkureiteille. Ehdotamme, että sopivaan paikkaan Vuohimäkeen esim. Papintien ja Vuohitien risteykseen rakennetaan uusi keräilyasema, jota voisivat käyttää Järvikylässä, Tattarassa, Leistilässä ja Vuohimäessä asuvat henkilöt. Nykyisistä, Nakkilassa sijaitsevista jätekatoksista osa on myös heikkokuntoisia, osa jopa rikki, ne voisi myös korjata, tai tehdä uusiksi.

     

Päätös Valtuusto lähetti aloitteen kunnanhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

Kh 03.06.2024 § 110 

 

 

Nakkilan kunnanhallitus määrittelee onko aloite:

 

  1.      toteuttamiskelpoinen
  2.      samankaltainen aiempien aloitteiden kanssa
  3.      kunnan toimialaa koskeva
  4.      mahdollista saada vastaus kysymällä.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Ojakoski Markus

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus lähettää aloitteen Keräämö Oy:n valmisteltavaksi.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

Täytäntöönpano Keräämö Oy

 

 

Kh 07.10.2024     

99/10.03.01.03.00/2024  

 

 

Valtuustoaloitteessa esitetään uuden keräilyaseman rakentamista Vuohimäkeen. Kunnanhallitus on lähettänyt aloitteen Keräämö Oy:n valmisteltavaksi, joka on antanut vastauksensa 12.9.2024 saapuneessa lausunnossaan:

 

Hormistontien kierrätypiste oli tuottajayhteisön ylläpitämä RINKI-ekopiste, joka ei ollut Keräämön edeltäjän, Porin Jätehuollon ylläpitämä. Kierrätyspistettä käytettiin väärin vuosien ajan tuomalla siihen kuulumatonta jätettä, lähinnä sekajätettä. Kierrätysastioiden sisältö päätyi käytännössä aina sekajätteeksi näiden väärinkäytösten vuoksi. Tuottajayhteisö päätyi poistamaan kyseisen pisteen tämän takia.

 

Keräämö on uudistamassa vuosien 2024–2027 aikana toimialueensa kierrätyspisteet. Niitä on tällä hetkellä reilu 80 kappaletta. Kierrätyspisteiden rakenteet uudistetaan, eli nykyiset jätekatokset puretaan ja tilalle asennetaan uudet jäteastiat. Uudistustyön yhteydessä tarkastellaan myös kierrätyspisteiden optimaalisimmat sijainnit ja määrä. Valtuustoaloitteessa esitetty toive kierrätyspisteen sijoituksesta voidaan ottaa tarkasteluun tämän uudistustyön yhteydessä.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Ojakoski Markus

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee Keräämö Oy:n antaman lausunnon tiedokseen ja toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.

 

Päätös  

 

Täytäntöönpano Aloitteen tekijä, valtuusto (ilmoitusasiat)