Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nakkilan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 07.10.2024/Asianro 3


 

Valtuuston 23.9.2024 päätösten laillisuuden valvonta ja täytäntöönpano

 

Kh 07.10.2024     

    

 

Valmistelija Hallintosihteeri Eriksson Reija

 

Kunnanhallitus vastaa kuntalain 39 §:n mukaan muun muassa valtuuston päätösten täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Kuntalain 96 §:n mukaan, jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.

 

Kuntalain 143 §:n mukaan päätös voidaan panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman. Täytäntöönpanoon ei kuitenkaan saa ryhtyä, jos oikaisuvaatimus tai valitus käy täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi taikka jos oikaisuvaatimuksen käsittelevä toimielin tai valitusviranomainen kieltää täytäntöönpanon.

 

Valtuuston allekirjoitettu ja tarkastettu pöytäkirja on ollut nähtävillä 27.9.2024.

 

36 § Mari Nurmen eroanomus kunnan luottamustehtävistä

37 § Kuntien edustajien nimeäminen Satakunnan työllisyysalueen jaostoon

39 § Valtuustoaloite: Crowdsorsa-mobiilipeli käyttöön Nakkilassa

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Ojakoski Markus

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa, että valtuuston päätökset 23.9.2024 ovat laillisia ja ne voidaan panna asianmukaisessa järjestyksessä täytäntöön ja hyväksyy täytäntöönpanotoimet.

 

Päätös