Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nakkilan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.06.2024/Pykälä 120


 

Ruokapalvelujen esihenkilön tehtävän muuttaminen ruokapalvelupäällikön viraksi

 

Kh 17.06.2024 § 120  

114/01.01.00.00/2024  

 

 

Valmistelija Vs. hallintojohtaja Syysmäki Johanna

 

Kuntalain 87 §:n mukaan julkista valtaa käytetään virassa. Vaikka henkilön tehtäviin sisältyisi julkisen vallan käyttöön vain vähäisessä määrin, henkilön tulee olla virkasuhteessa.

 

Työllisyyden hoidon / hyvinvoinnin tulosalueiden / ruokapalvelun tulosaluejohtaja käyttää melko laajoja valtuuksia ja tehtävässä on määriteltyjä vastuita, joita kuvataan 1.7.2024 voimaan tulevassa hallintosäännössä mm. pykälissä 16, 17, 20, 55, 58, 60, 74, 80, 81, 83, 107 ja 177. Tulosaluejohtajaroolin mukaisia valtuuksia aiemmin käyttäneet henkilöt ovat olleet kunnassa pääsääntöisesti viranhaltijoita. 

 

Nakkilan kunnan ruokapalveluiden esihenkilön tehtävä on tällä hetkellä työsopimussuhteinen.

 

Nakkilan kunnan 1.7.2024 voimaan tulevan hallintosäännön 68 §:n mukaan, kunnanhallitus päättää työsuhteen muuttamisesta virkasuhteeksi. Työsuhde voidaan muuttaa viraksi lakimuutosten tai hallinnollisten muutosten vuoksi. Virkasuhteeksi muutettavaa työsuhdetta hoitanut henkilö voidaan siirtää tämän suostumuksella ko. virkaan.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Ojakoski Markus

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää muuttaa ruokapalveluiden esihenkilön tehtävän ruokapalvelupäällikön viraksi.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

Täytäntöönpano henkilöstö- ja talousasiainsihteeri Plaami Anna-Maria, Sulin Kirsi