Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nakkilan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.06.2024/Pykälä 117


 

Kunnanjohtajan sijaisen määrääminen

 

Kh 17.06.2024 § 117  

125/01.00.00/2024  

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Ojakoski Markus

 

Nakkilan kunnan 1.7.2024 voimaan tulevan hallintosäännön 13 §:n mukaan "Kunnanjohtajan sijaisena kunnanjohtajan ollessa poissa tai esteellinen toimii kunnanhallituksen määräämä henkilö." Sijaisuus on tarpeellinen esimerkiksi sairaspoissaolojen ja lomien aikana. 

 

Aiemmin kunnanjohtajan sijaisena on toiminut hallintojohtaja. Hallintojohtajan aiemmat tehtävät on järjestetty siten, että hallinnon ja talouden toimialajohtajan tehtävä on määrätty kunnanhallituksen päätöksellä 6.5.2024 Johanna Syysmäelle. Hallinnon ja talouden toimialajohtaja voi edelleen toimia kunnanjohtajan sijaisena. Tällainen järjestely on luonteva kunnanhallitukseen tulevien asioiden valmistelun näkökulmasta, koska toimialajohtaja osallistuu aktiivisesti valmisteluun ja on useiden kunnanhallituksen valmisteluun osallistuvien viranhaltijoiden ja työntekijöiden esihenkilö. 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Ojakoski Markus

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus määrää hallinnon ja talouden toimialajohtajan toimimaan 1.7.2024 alkaen kunnanjohtajan sijaisena ko. ajankohtana voimaan tulevan hallintosäännön 13 §:n mukaisesti.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

Täytäntöönpano Johanna Syysmäki, palkat