Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nakkilan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.06.2024/Pykälä 106


Valtuusto- ja kuntalaisaloitteet 2023

 

Valtuusto- ja kuntalaisaloitteet vuodelta 2023

 

Kh 03.06.2024 § 106  

112/00.02.00/2024  

 

 

Valmistelija Vs. hallintojohtaja Syysmäki Johanna

 

Hallintosäännön § 161:n mukaan valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa.

 

Kunnanhallituksen on vuosittain kesäkuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kunnanhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty.  Valtuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.

 

Vuonna 2023 tehtiin yhteensä 11 valtuustoaloitetta, joista 10 on ratkaistu ja yksi on vielä käsiteltävänä. Esityslistan liitteenä on luettelo kaikista vuonna 2023 tehdyistä valtuustoaloitteista.

 

Vuoden 2023 aikana ei ole tehty kuntalaisaloitteita.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Ojakoski Markus

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää ilmoittaa valtuustolle tiedoksi vuoden 2023 aikana tehdyt valtuustoaloitteet sekä niiden johdosta suoritetut toimenpiteet esityslistan liitteen mukaisesti. 

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

Täytäntöönpano valtuusto (ilmoitusasiat)