Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nakkilan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen valiokunta
Pöytäkirja 23.05.2024/Pykälä 47


 

Johtoalueen käyttöoikeussopimusten hyväksyminen, Myllärintien ja Ratatien katuvalaistussaneerausurakka

 

TekVal 23.05.2024 § 47  

108/10.03.00.09/2024  

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Harri Kukkula, p. 044 747 5890

 

Nakkilan kunnan investointiohjelmassa on saneerata katuvalaistusta Myllärintiellä ja Ratatiellä. Katuvalaisimet ja pylväät uusitaan sekä kaapelit sijoitetaan maahan hyväksyttyjen suunnitelmien  mukaisesti vahvistetulla asemakaavan mukaisella katualueella. Kyseisiä katualueita ei ole aikanaan lunastettu eikä otettu kunnan haltuun.

 

Nakkilan kunnan tekninen toimiala on lähestynyt maanomistajia (tai haltijoita), joita Myllärintien ja Ratatien katuvalaistussaneeraus koskee, johtoalueen käyttöoikeussopimuksilla hankkeen rakentamiseksi. Sopimukset ovat nähtävillä kokouksessa.

 

Tekninen valiokunta hyväksyy ja merkitsee tiedoksi ja täytäntöönpantaviksi seuraavat asiakirjat:

 

MYLLÄRINTIE

Rek. Nro.

Rek. Nroa koskeva sopimus

531-408-6-20

Johtoalueen käyttöoikeussopimus (MRL 161 § ja MRL 163 §)

531-408-6-6

Johtoalueen käyttöoikeussopimus (MRL 161 § ja MRL 163 §)

531-408-1-31

Johtoalueen käyttöoikeussopimus (MRL 161 § ja MRL 163 §)

531-408-6-3

Johtoalueen käyttöoikeussopimus (MRL 161 § ja MRL 163 §)

531-412-2-76

Johtoalueen käyttöoikeussopimus (MRL 161 § ja MRL 163 §)

531-407-4-83

Johtoalueen käyttöoikeussopimus (MRL 161 § ja MRL 163 §)

 

RATATIE

Rek. Nro.

Rek. Nroa koskeva sopimus

531-407-1-145

Johtoalueen käyttöoikeussopimus (MRL 161 § ja MRL 163 §)

531-407-6-45

Johtoalueen käyttöoikeussopimus (MRL 161 § ja MRL 163 §)

531-407-8-11

Johtoalueen käyttöoikeussopimus (MRL 161 § ja MRL 163 §)

531-407-6-78

Johtoalueen käyttöoikeussopimus (MRL 161 § ja MRL 163 §)

531-407-6-79

Johtoalueen käyttöoikeussopimus (MRL 161 § ja MRL 163 §)

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Kukkula Harri

 

Päätösehdotus Tekninen valiokunta päättää hyväksyä ja merkitä tiedokseen ja täytäntöönpantaviksi edellä mainitut ja saadut johtoalueen käyttöoikeusopimukset. Samalla valiokunta oikeuttaa teknisen johtajan allekirjoittamaan ne.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

Täytäntöönpano Nakkilan kunnan tekninen johtaja, Nakkilan kunnan suunnittelija ja Nakkilan kunnan tekninen työnjohtaja