Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nakkilan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.05.2024/Pykälä 85


 

Valtuustoaloite: Laiturin rakennuttaminen Arantilankoskelle

 

KV 26.02.2024 § 11 

 

 

Jarno Ahosmäki jätti Perussuomalaisten valtuustoryhmän puolesta seuraavan valtuustoaloitteen:

 

Nakkilassa ei ole virallista valvottua uimarantaa Kokemäenjoen varrella. Arantilankosken alapuolella on kuitenkin hyvät mahdollisuudet käydä uimassa, hienoa hiekkaa oleva ranta tarjoaa hyvät puitteet oleskeluun ja ajanviettoon.

 

Haasteena on kuitenkin välillä voimakkaastikin virtaava joki, sekä vaihtelevat vedenkorkeudet. Jos näitä joen ominaisuuksia ei ota huomioon, ranta ei välttämättä ole turvallinen, varsinkin heikomman uimataidon omaaville. Menneiltä vuosilta on erittäin surullisia esimerkkejä joen vaarallisuudesta ns. hiekkasärkän ympäristöstä.

 

Ja esimerkkejä on myös siitä, miten haastavaa on veneily varsinkin koskipaikoissa, kun joen vesi on alhaalla.

 

Palokunta on käynyt avustamassa veneilijöitä, jotka ovat jääneet veneellään kiinni koskipaikkoihin, kun ei ole tuntemusta ajoreiteistä.

 

Arvoisa puheenjohtaja, Nakkilan perussuomalaiset esittää, että kunta rakennuttaisi laiturin Arantilankosken alapuolelle Lohirannan läheisyyteen, jossa palokunta voisi kesän ajan pitää omaa venettään vesillä. Yksi mahdollinen sijoituspaikka voisi olla vanhan matonpesulaiturin kohdilla. Tämä nopeuttaisi vesipelastustehtävien aloittamista, koska tällä hetkellä palokunnan veneet ovat paloasemalla trailerin päällä. Tarkoittaa siis, että hälytyksen tullessa vesipelastustehtävään joella, palokunnan pitää ensin vetää vene jollekin veneenlaskupaikoista, joita muutama joen varrella sijaitsee, peruuttaa trailerilla vene esille ja sen jälkeen lähteä pelastustehtävälle. Tämä käytänne vie mielestämme aika paljon enemmän aikaa, kuin että palokunta voisi tehtävän tullessa ajaa ajoneuvoilla rantaan ja lähteä valmiiksi vedessä olevalla veneellä pelastustehtävään.

 

Tämä laituriratkaisu nopeuttaisi palokunnan kohteen tavoittamisaikaa aikaisemmin kerrotun uimarannankin suhteen, varsinkin kun veden ollessa joessa vähissä, arantilankosken ajaminen veneellä myötävirtaan on vähintäänkin haasteellista. Arantilankoskea lähin veneen vesillelaskuun sopiva paikka on Penttalassa.

 

Laituri voisi myös toimia kunnan ns. vierasvenelaiturinakin, mikäli joku veneilijä joskus sattuisi joen koskista selvittyään haluta piipahtaa Nakkilassa. Varsinkin, kun nyt Lohirannan ravintolatoimintaa ollaan elvyttämässä paikallisen ravintoloitsijan toimesta. Laiturin voisi varmastikin varustaa aitaelementein ja esimerkiksi koodilukolla tai vastaavalla, joka toimisi vierasveneilijöillekin.               

  

Päätös Valtuusto lähetti aloitteen kunnanhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

 

 

Kh 11.03.2024 § 48 

 

 

Nakkilan kunnanhallitus määrittelee onko aloite:

 

1)     toteuttamiskelpoinen

2)     samankaltainen aiempien aloitteiden kanssa

3)     kunnan toimialaa koskeva

4)     mahdollista saada vastaus kysymällä.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Ojakoski Markus

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus lähettää aloitteen teknisen valiokunnan valmisteltavaksi.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

Täytäntöönpano tekninen valiokunta

 

 

TekVal 18.04.2024 § 36 

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Kukkula Harri, p. 044 747 5890

 

Arantilankosken alapuolelle esitetty laiturihanke ei ole kunnassa aivan uusi asia. Jokunen vuosi sitten hankittiin Lohirantaan laituri, jonka oli tarkoitus palvella joessa melontaa harrastavien, sekä alan  matkailuyrittäjien tarpeita. Laituri osoittautui kuitenkin parin vuoden käytön jälkeen täysin tarpeettomaksi, joten kunta hankkiutui laiturista eroon, myymällä sen nettihuutokaupassa. Laituri oli kohtalaisen kevytrakenteinen, eikä suoranaisesti soveltunut moottorikäyttöisten veneiden pitkäaikaissäilytykseen.

 

Ajatuksena Arantilankosken alapuolen varustaminen venelaiturilla on hyvä, mutta toteutus on haasteellinen ja kallis, johtuen joessa olevasta kovasta virtauksesta ja vedenpinnan voimakkaasta korkeusvaihtelusta. Laituri, joka palvelisi moottoriveneiden pitkäaikaissäilytyksessä, tulisi olla vankarakenteinen, teräsrunkoinen, ponttoonilaituri. Kestävä teräsrakenteinen laituri painaa paljon ja koska laituri joudutaan nostamaan ylös vedestä aina talven ajaksi, aiheutuu laiturin nostosta ja laskusta melko runsaasti kuluja (nosturikulut yms.).

 

Hyväksytyssä Arantilanpuiston alueen asemakaavassa on esitetty ohjeelliset alueiden osat, jolle voi sijoittaa laiturin. Arantilanpuiston asemakaavamateriaalin liitteenä on aikanaan ollut myös vuonna 2012 valmistunut Arantilapuiston yleissuunnitelmaluonnos, jossa on niin ikään esitetty kaksi venelaituria Arantilankosken alapuolelle. Arantilanpuiston kehittäminen ei kuitenkaan toistaiseksi ole edennyt niin pitkälle, että venelaitureiden suunnittelua tai rakentamista olisi päästy käynnistämään.

Tekninen valiokunta katsoo laiturihankkeen olevan kannatettava, mutta asia tulee toteuttaa Arantilapuiston yleissuunnitelman mukaisesti ja kyseiselle hankkeelle mahdollisesti osoitettavien määrärahojen puitteissa. Venelaitureiden osalta ensimmäisenä vaiheena tulisi olla yksityiskohtaisten suunnitelmien ja rakennelaskelmien teettäminen laiturirakenteista ja niiden hyväksyttäminen eri osapuolilla ja teknisessä valiokunnassa. Suunnittelu voidaan käynnistää, mikäli Arantilanpuiston kehittämiseen osoitetaan tulevina vuosina suunnittelumääräraha. Suunnittelun yhteydessä selviää tarkemmin miten venelaitureiden rakentaminen haasteelliseen, virtaavaan jokiympäristöön onnistuu ja mitkä olisivat laitureiden rakentamiskustannukset.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Kukkula Harri

 

Päätösehdotus Tekninen valiokunta päättää lausuntonaan antaa edellä mainitun valtuustoaloitteen johdosta.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

Täytäntöönpano siirto kunnanhallitus

 

 

Kh 06.05.2024 § 85  

47/10.03.01.04.00/2024  

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Ojakoski Markus

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedokseen ja hyväksyy teknisen valiokunnan lausunnon ja toteaa, että aloite on loppuunkäsitelty.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

Täytäntöönpano aloitteen tekijä, valtuusto (ilmoitusasiat)