Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nakkilan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.03.2024/Pykälä 60



 

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2024 europarlamenttivaaleja varten

 

Kh 25.03.2024 § 60  

174/00.00.00.01/2023  

 

 

Valmistelija Hallintosihteeri Kleemola Jani, p. 044 747 5921

 

Vaalilain 15 §:n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

 

  1. kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme; sekä
  2.  laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta, joihin kuhunkin kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme.

 

Sekä vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenten että niiden varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa asianomaisessa vaalipiirissä edellisissä vaaleissa ehdokkaita asettaneita puoluerekisteriin merkittyjä puolueita. Vaalilautakunnan varajäsenet ja vaalitoimikunnan varajäsenet laitoksissa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten on asettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Vaaleissa ehdokkaana oleva henkilö ei voi olla vaalitoimikunnan jäsenenä eikä varajäsenenä.

 

Vaalilain 16 §:n mukaan vaalilautakunta ja vaalitoimikunta ovat päätösvaltaisia kolmijäsenisinä.

 

Vaalilautakunta nimeää vaalipäivän äänestystä varten yhden tai

useamman vaaliavustajan. Vaaliavustajasta säädetään tarkemmin

vaalilain 73 §:ssä. Äänestyslippujen laskemista ja järjestämistä varten vaalilautakunta voi ottaa avukseen laskentahenkilökuntaa.

 

Vaalilautakuntaan ja vaalitoimikuntaan ei sovelleta kuntalain 50 §:ssä tarkoitetun hallintosäännön määräyksiä pöytäkirjan laatimisesta, tarkastamisesta ja nähtävänä pitämisestä, asian jatkokokoukseen siirtämisestä, kunnanhallituksen edustajan ja kunnanjohtajan läsnäolo- ja puheoikeudesta kokouksissa, viranhaltijaesittelystä, oikeudesta ottaa asia ylemmän toimielimen käsiteltäväksi eikä kunnan taloudesta.

 

Kunnanhallituksen jäsenille toimitetaan oheismateriaalina kunnanhallituksen päätös 23.10.2023 § 173 vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettamisesta ja kokoonpanosta vuoden 2024 presidentinvaaleja varten.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Ojakoski Markus

 

Päätösehdotus 1. Kunnanhallitus päättää asettaa vuoden 2024 europarlamenttivaaleja varten vaalilautakunnan Nakkilan kunnan äänestysalueelle.

2. Kunnanhallitus päättää asettaa koti- ja laitosäänestyksen toimittamista varten vaalitoimikunnan.

3. Kunnanhallitus päättää ilmoittaa vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan puheenjohtajien ja varapuheenjohtajien nimet ja yhteystiedot keskusvaalilautakunnalle.

Vaalilautakuntaan valitaan viisi jäsentä ja viisi varajäsentä. Vaalitoimikuntaan valitaan kolme jäsentä ja kolme varajäsentä. Kunnanhallitus määrää vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan puheenjohtajat sekä varapuheenjohtajat ja asettaa varajäsenet siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan.

 

Päätös Kunnanhallitus nimeää vaalilautakuntaan seuraavat jäsenet:
1) Sanna Puonti, pj.
2) Jukka Kim, varapj.
3) Marja-Leena Ylitalo
4) Heikki-Eero Aronpää
5) Heli Kujanpää

Kunnanhallitus nimeää vaalilautakunnan varajäsenet järjestyksessä:
1) Arja Nummelin
2) Olli-Pekka Laine
3) Kari-Pekka Kankeri
4) Sari Kalliokorpi
5) Asta Von Frenckell

Kunnanhallitus nimeää vaalitoimikuntaan seuraavat jäsenet:
1) Kari Sulonen, pj.
2) Linda Ahvenkoski, varapj.
3) Jouko Stenroos

Kunnanhallitus nimeää vaalitoimikunnan varajäsenet järjestyksessä:
1) Aira Levonmaa
2) Keijo Mäkilä
3) Silja-Riitta Suonpää

 

Täytäntöönpano ote: valitut jäsenet ja varajäsenet, palkanlaskenta
siirto: keskusvaalilautakunta