Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nakkilan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.03.2024/Pykälä 37


 

Valtuuston 26.2.2024 päätösten laillisuuden valvonta ja täytäntöönpano

 

Kh 11.03.2024 § 37  

    

 

Valmistelija Hallintosihteeri Eriksson Reija

 

Kunnanhallitus vastaa kuntalain 39 §:n mukaan muun muassa valtuuston päätösten täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Kuntalain 96 §:n mukaan, jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.

 

Kuntalain 143 §:n mukaan päätös voidaan panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman. Täytäntöönpanoon ei kuitenkaan saa ryhtyä, jos oikaisuvaatimus tai valitus käy täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi taikka jos oikaisuvaatimuksen käsittelevä toimielin tai valitusviranomainen kieltää täytäntöönpanon.

 

Valtuuston allekirjoitettu ja tarkastettu pöytäkirja on ollut nähtävillä 1.3.2024.

 

3 § Tervasmäen kiinteistöjen 531-407-3-72 ja 531-407-1-126 asemakaavan muutos

4 § Masiantien asemakaavan muutos

5 § Nakkilan kunnan hyvinvointisuunnitelma 2023–2025

7 § Valtuustoaloite: Osallistava budjetointi

8 § Valtuustoaloite: Autojen parkkitaskujen leventäminen keskustassa

9 § Valtuustoaloite: Kuntalaisten liikkumismahdollisuuksien kehittäminen

10 § Valtuustoaloite: Skeittipuiston rakentaminen Nakkilaan

11 § Valtuustoaloite: Laiturin rakennuttaminen Arantilankoskelle

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Ojakoski Markus

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa, että valtuuston päätökset 26.2.2024 ovat laillisia ja ne voidaan panna asianmukaisessa järjestyksessä täytäntöön ja hyväksyy täytäntöönpanotoimet.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.