Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nakkilan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.02.2024/Pykälä 30



 

Nakkilan kunnan ja Satakunnan ELY-keskuksen välisen sopimuksen kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä

 

Kh 26.02.2024 § 30  

242/00.04.01/2023  

 

 

Valmistelija Vs. hallintojohtaja Syysmäki Johanna

 

Kotoutumisen edistämisestä annetun lain (1386/2010, jäljempänä kotoutumislaki) 41 §:n mukaan kunta voi tehdä ELY-keskuksen kanssa sopimuksen lain 2 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitettujen henkilöiden kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä. 

 

Kotoutumislain 30§:n mukaan kunnalla on yleis- ja yhteensovittamisvastuu maahanmuuttajien kotouttamisen kehittämisestä, suunnittelusta ja seurannasta. Kotoutumista edistäviä toimenpiteitä ja palveluita järjestetään osana kunnan peruspalveluita, työ- ja elinkeinohallinnon palveluita, hyvinvointialueen järjestämisvastuulla olevia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita ja sekä muina kotoutumista edistävinä toimenpiteinä.

 

Kunta varautuu sopimuksen mukaisesti järjestämään kotoutumista edistävät palvelut ja toimenpiteet kotoutumislain 2 §:n 2 ja 3 momentin mukaisille, kuntaan osoitetuille ja sijoittuneille henkilöille. Nakkilan kunnan vastaanottamaa kotoutumislain 2 §:n 2 ja 3 momentin piiriin kuuluvien henkilöiden lukumäärää ei ole kirjattu sopimukseen, vaan tarkoitus on toimia olosuhteiden mukaisella tavoin joustavasti.

 

KEHA-keskus korvaa kunnalle kotoutumislain 2 §:n 2 ja 3 momentin mukaisista henkilöistä aiheutuneita lain 6 luvussa tarkoitettuja kustannuksia lain 44 §:n ja tämän sopimuksen nojalla. Korvausten maksamisen edellytyksenä on sopimuksen lisäksi voimassa oleva kotoutumislain 32 §:ssä tarkoitettu tai kotoutumisen edistämisestä annetun maakuntalain 26 §:ssä tarkoitettu kotouttamisohjelma. Nakkilan kunta on hyväksynyt maahanmuuttajien kotoutumisen edistämiseksi ja tukemiseksi laaditun kotouttamisohjelman valtuustossa 16.5.2022.

 

Liitteenä oleva sopimus tulee voimaan 1.1.2024. Sopimus on voimassa toistaiseksi. Tämä sopimus liitteineen korvaa ELY-keskuksen ja Nakkilan kunnan välillä 10.5.2016 tehdyn sopimuksen.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Ojakoski Markus

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy liitteenä olevan Nakkilan kunnan ja Satakunnan ELY-keskuksen välisen sopimuksen kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

Täytäntöönpano Satakunnan ELY-keskus yksikön päällikkö Maija Saari sekä maahanmuuttoasiantuntija Päivi Juhala