RSS-linkki
Kokousasiat:https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen valiokunta
Pöytäkirja 14.03.2024/Pykälä 25
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Muut esille tulevat asiat
TekVal 14.03.2024 § 25
Tekninen valiokunta voi merkitä tiedoksi teknisen johtajan esittelemät valmistelussa olevat asiat ja asiat, joiden valmistelua harkitaan, teknisen valiokunnan tai sen jäsenten valmisteltavaksi tai toteutettavaksi ehdottamat asiat sekä muut teknisen valiokunnan hallintosäännön mukaisen tai muun vastuun kannalta merkittävät asiat.
Esittelijä Tekninen johtaja Kukkula Harri
Päätösehdotus Tekninen valiokunta merkitsee tiedoksi käsitellyt asiat.
Käsittely 1. Teknisen valiokunnan jäsen Aleksi Bärlund tiedusteli Nakkilassa sijaitsevien vartioimattomien tasoristeysten sulkemisaikataulua. Tekninen johtaja kertoi, että tasoristeyksistä löytyy tietoa Väyläviraston verkkosivuilta. Lisäksi tekninen johtaja ilmoitti toimittavansa jäsenelle Bärlund yhteystiedot, josta voi kysellä lisätietoja asiaan.
2. Tekninen johtaja ilmoitti, että seuraava teknisen valiokunnan ylimääräinen kokous on 27.3.2024.
Päätös Tekninen valiokunta merkitsi tiedoksi käsitellyt asiat.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |