RSS-linkki
Kokousasiat:https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Valtuusto
Pöytäkirja 26.02.2024/Pykälä 9
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtuustoaloite: Kuntalaisten liikkumismahdollisuuksien kehittäminen
KV 26.02.2024 § 9
48/08.01.00.01/2024
Jari Myllykoski jätti Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puolesta seuraavan valtuustoaloitteen:
Aloitteella on tarkoitus kehittää kuntalaisten liikkumismahdollisuuksia keskustaan. Tiedämme, että joukkoliikenne ei juurikaan mahdollista liikkumista Nakkilassa. Esitämme selvityksen tekemistä Kuinka koulukuljetuksia voitaisiin hyödyntää, jotta esimerkiksi erilaisiin Seniori ja eläkeläis aktiviteetteihin olisi paremmat mahdollisuudet osallistua myös keskustaajaman ulkopuolelta. Aloitteen jo allekirjoittaneet kunnanvaltuutetut toteavat: ystävyys meitä yhdistää.
Päätös Valtuusto lähetti aloitteen kunnanhallitukselle valmisteltavaksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |