Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nakkilan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.11.2023/Pykälä 194


 

Yhdyshenkilön nimeäminen valtion palvelu- ja toimitilaverkkouudistuksen Satakunnan alueen projektityöryhmään

 

Kh 27.11.2023 § 194  

266/00.04.00/2023  

 

 

Valmistelija Hallintosihteeri Eriksson Reija

 

Satakuntaliitto esittää 10.11.2023 saapuneella kirjeellään seuraavaa:

 

 Valtion palvelu- ja toimitilaverkkoa halutaan uudistaa. Uudistuksen tavoitteena on koota valtion käyntiasiointi yhteisiin palvelupisteisiin 2020-luvun aikana. Samalla tavoitellaan koko julkisen sektorin palvelujen tarjoamista laajemminkin yhdeltä luukulta, yhteistyössä Kelan, kuntien ja hyvinvointialueiden kanssa. Tavoitteena on myös tiivistää tilankäyttöä, kun virastot muuttavat yhteiskäyttöisiin toimistotiloihin. Lisätietoa uudistuksesta: https://vm.fi/valtion-palvelu-ja-toimitilaverkon-uudistaminen-2020-luvulla

 

Hanke etenee maakunnittain koko Suomen läpi. Toimeenpano on jo käynnissä Pohjois-Karjalassa, Etelä-Karjalassa ja Päijät-Hämeessä. Vuoden 2024 alusta suunnittelu on päätetty käynnistää kuudessa maakunnassa: Etelä-Savo, Keski-Suomi, Lappi, Pirkanmaa, Satakunta ja Uusimaa.

 

Luonnos maakunnallisesta palvelu- ja toimitilaverkkosuunnitelmasta tulee olla valmiina lokakuun 2024 loppuun mennessä. Suunnitelmissa sovittujen toimenpiteiden toteuttaminen tapahtuu vaiheittain tämän vuosikymmenen aikana.

 

Valtiovarainministeriö on pyytänyt Satakuntaliittoa toimimaan uudistuksen suunnittelun vetäjänä Satakunnassa. Suunnittelua varten perustetaan alueellinen projektiryhmä, johon tulee edustajia ministeriön ja maakunnan liiton lisäksi valtiollisista toimijoista, kunnista ja hyvinvointialueelta. Kunnista ryhmään voidaan nimetä 3-5 edustajaa.

 

Satakunnan kuntajohtajat ovat 9.11.2023 sopineet projektiryhmän kuntaedustuksesta. Sen pohjalta Satakuntaliitto pyytää, että

 

-          jokainen Satakunnan kunta nimeää yhdyshenkilön uudistusta koskevaan viestintään

-          seuraavat tahot nimeävät edustajan alueelliseen projektiryhmään (1 edustaja/taho):

  • Porin seutukunta/Pori
  • Rauman seutukunta/Rauma
  • Pohjois-Satakunnan seutukunta/Kankaanpää
  • Etelä-Satakunnan TE-palvelualue
  • Merikarvian kunta (ajalle 1-6/2024) ja Huittisten kaupunki (ajalle 7-12/2024)

 

Projektiryhmän kuntaedustajat olisi hyvä valita ensisijaisesti palvelunäkökulmasta. Tila-asiantuntijoita kutsutaan mukaan ryhmän kokouksiin suunnittelun edetessä. Satakuntaliitto osallistaa ja informoi kaikkia kuntia suunnittelun etenemisestä.

 

Nimetyt henkilöt ja heidän sähköpostiosoitteensa pyydetään ilmoittamaan Satakuntaliiton kirjaamoon kirjaamo@satakunta.fi viimeistään ma 27.11.2023.

 

Liiton tulee ilmoittaa projektiryhmään kutsuttavat henkilöt valtiovarainministeriöön marraskuun 2023 loppuun mennessä.”

 

Esittelijä Vt. kunnanjohtaja Ojakoski Markus

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus nimeää valtion palvelu- ja toimitilaverkkouudistuksen projektityöryhmän yhdyshenkilöksi Johanna Syysmäen.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

Täytäntöönpano kirjaamo@satakunta.fi 27.11.2023 mennessä