Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nakkilan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.11.2023/Pykälä 182


 

Lohiranta-kiinteistön vuokrasopimus

 

Kh 13.11.2023 § 182  

249/10.04.02.00/2023  

 

 

Kunta omistaa Lohirannaksi kutsutun Koskiranta –nimisen kiinteistön (531-402-11-0), jolla sijaitsevat hirsirakenteinen kesäkahvila, juhlatilarakennus sekä rantalava. Kesäkahvila- ja juhlatilarakennuksen pinta-ala on noin 200 m2.

 

Kiinteistö on ollut vuokrattuna yksityiselle toimijalla matkailupalvelujen käyttöön. Vuokrasopimus on voimassa 31.12.2023 asti, kun vuokralainen ei ole aikeissa käyttää sopimuksessa olevaa optiovuottaan. Kiinteistön vuokraamiseen liittyvästä tarjousmahdollisuudesta ilmoitettiin kunnan verkkosivuilla 11.8.2023 alkaen. Tarjouksia pyydettiin 8.9.2023 mennessä. Tarjouspyynnössä kerrottiin vuokraamiseen vaikuttavat tekijät näin:

 

Päätökset vuokrauksesta tehdään ehdotusten perusteella siten, että kunta odottaa kiinteistön mahdollisimman laajaa käyttöä osana arviointiaan parhaasta ratkaisuista. Vuokrauspäätöksessä arvioidaan siis kiinteistöstä saatavaa vuokraa ja kiinteistön käyttöä koskevaa toimintasuunnitelmaa.

 

Määräaikaan mennessä kiinteistöstä annettiin kaksi tarjousta. Neuvottelujen pohjalta näiden kahden tarjoajan intressit saatiin yhteensovitettua yhdeksi kokonaisuudeksi. Molempien tarjoajien toiminta-ajatus on toimiva ja yhteensovittaminen lisäisi tilan käyttöä merkittävästi. Vuokraajat pyrkivät erityisesti isompien tilaisuuksien järjestämiseen, kalastusmatkailun tukemiseen sekä tilan edelleenvuokraamiseen. Määräajan jälkeen tuli yksi tarjous lisää. Tarjoajan kanssa käytiin neuvottelu. Myös tämän tarjoajan ajatus oli kehittää toimintaa yleisötapahtumia lisäämällä.

 

Kalastusmatkailu on Nakkilassa lisääntynyt ja nykyisellään kunnan ulkopuolisia vierailupäiviä on n. 4500 vuodessa. Kiinteistö soveltuu hyvin isompiin juhlatilaisuuksiin varsinkin kesäaikaan. Yleisötilaisuuksien järjestämisen mahdollisuutta pidetään uskottavana.

 

Kunnan tavoite on mahdollisimman laaja tilan käyttö ja sitä kautta ratkaisun vaikuttavuus. Lohijoki Oy on osoittanut jo tarjousten käsittelyprosessin aikana mahdollistavansa tähän liittyvän yhteistoiminnan muiden palveluntuottajien kanssa. Lisäksi Lohijoki Oy:n vuokralaisuus tukee kalastusmatkailun toimivuutta. Lohijoki Oy:n kanssa on sovittu yhteisestä pyrkimyksestä edelleen lisätä tilan käyttöä, joten uusienkin palveluntuottajien sovittaminen yhteistyöhön on mahdollista.

 

Esittelijä Vt. kunnanjohtaja Ojakoski Markus

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy oheisen sopimuksen kiinteistön vuokraamisesta.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

Täytäntöönpano Lohijoki Oy, taloustiimi