Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nakkilan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.11.2023/Pykälä 181


Porin seudun jätetaksa, luonnos 27.10.2023

 

Lausunto Porin seudun jätetaksaluonnoksesta

 

Kh 13.11.2023 § 181  

251/00.04.01/2023  

 

 

Porin seudun jätehuoltojaosto valmistelee vuoden 2024 alussa voimaan tulevaa jätetaksaa. Jaosto pyytää jätetaksaluonnoksesta Nakkilan kunnanhallituksen lausuntoa perjantaihin 1.12.2023 mennessä osoitteeseen kirjaamo@pori.fi. Asian diaarinumero on PRIDno-2023-3603.

 

Jätelain (646/2011) 78 §:n mukaan kunnan on perittävä järjestämästään jätehuollosta jätemaksua, jolla katetaan kaikki tehtävän hoitamisesta aiheutuvat kustannukset, esimerkiksi jätteiden kerääminen, kuljetus, käsittely ja hyötykäyttö, neuvonta, tiedotus, valistus sekä jätehuollon kehittäminen. Jätemaksun perusteista määrätään jätetaksassa.

 

Kunnan jätehuoltoviranomainen hyväksyy taksan ja määrää jätemaksut. Porin seudun kuntien yhteisenä jätehuoltoviranomaisena toimii Porin seudun jätehuoltojaosto, jonka toimintamenot myös katetaan jätemaksuilla.Jätetaksaluonnoksessa taksa sisältää molemmat aiemman taksan osat: ekomaksuun ja sekajätteen aluekeräyspisteisiin liittyvän taksan sekä Hangassuon jätekeskukseen ja lajitteluasemiin liittyvän taksan.

 

Ekomaksun osalta taksa koskee seuraavia kuntia: Harjavalta, Kokemäki, Merikarvia, Nakkila, Pori, Siikainen ja Ulvila. Aluekeräyksen osalta taksa koskee Lavian aluetta ja Porin saarikiinteistöjä. Hangassuon jätekeskuksen jätemaksujen perusteella määräytyy koko toimialueen kunnan vastuulle kuuluvan jätehuollon sekajätekeräyksen käsittelymaksun osuus.

 

Merkittävimmät muutokset voimassa olevan taksaan ovat seuraavat:

 

- Hangassuon jätekeskuksessa vastaanotettavan poltettavan sekajätteen jätemaksua esitetään korotettavaksi 27 € (alv 0 %) tonnia kohden. Tämä tarkoittaisi yksittäisellä kiinteistöllä noin 8 % korotusta jäteastian tyhjennysmaksuun.

 

- Punnitusmaksua esitetään korotettavaksi 15,00 eurosta 17,00 euroon.

 

- Ekomaksu nousisi vakituisella asuinkiinteistöllä 24,50 eurosta 26,00 euroon.

 

- Ekomaksu nousisi vapaa-ajan asuinkiinteistöllä 12,40 eurosta 15,00 euroon.

 

- Taksaan on lisätty pakkausjätteiden erilliskeräysvelvoitteeseen liittyvät tyhjennysmaksut.

 

Esittelijä Vt. kunnanjohtaja Ojakoski Markus

 

Päätösehdotus Nakkilan kunnanhallitus merkitsee tiedokseen merkittävimmät muutokset voimassa olevaan jätetaksaan ja toteaa, että lausunnolla oleva Porin seudun jätehuoltojaoston valmistelemat jätetaksaluonnoksen korotukset ovat prosentuaalisesti korkeita ja kustannusten nousun hillitseminen on ensiarvoisen tärkeää.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

Täytäntöönpano kirjaamo@pori.fi 1.12.2023 mennessä, taloustiimi