Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nakkilan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen valiokunta
Pöytäkirja 23.11.2023/Pykälä 80


R4_Suunnitelmakartat_LUONNOS_20231020

 

Porin seudun pääpyöräilyreittien opastesuunnitelman hyväksyminen

 

TekVal 23.11.2023 § 80  

258/08.00.00.00/2023  

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Kukkula Harri, p. 044 747 5890

 

Nakkilan kunta on osallistunut Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) vetämään yhteishankkeeseen, jossa Porin seudun pääpyöräreittien varrelle tullaan asentamaan opasteita. Hankkeeseen osallistuvat Porin kaupungin ja Nakkilan kunnan lisäksi myös Eurajoen kunta ja Ulvilan kaupunki. Hanke käynnistettiin keväällä 2023. Hankkeen suunnitelmat on laatinut Sweco Finland Oy ja suunnitelmat kokonaisuudessaan valmistuvat vuoden loppuun mennessä. Suunnittelussa on otettu huomioon kunnassa olevia merkittäviä kohteita minne opastusta on haluttu suoritettavan. Lisäksi olemassa olevat kevyenliikenteen väylät ovat ohjanneet suunnittelua ja sen mahdollisuuksia. Varsinaiset opasteet ja viitat tullaan asentamaan ELY-keskuksen teettämän kilpailutuksen ja rahoituksen varmistuttua todennäköisesti vuoden 2025 aikana. ELY-keskus kustantaa 50 % koko hankkeen kustannuksista. Nakkilan osuus hankkeen suunnittelukustannuksista on 1709,25 € (+alv. 24%) ja opasteiden hankkimisen ja asennuksen kustannukseksi konsultti on arvioinut 5048,00 € (+alv. 24%) kunnan osuudeksi. Asennettavien kylttien hoitovastuu jakautuu yleisen periaatteen mukaisesti kunnan kaavakaduilla kunnalle ja ELY-keskuksen tiealueella ELY-keskukselle. Suunnitelma kokonaisuudessaan on esityslistan liitteenä.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Kukkula Harri

 

Päätösehdotus Tekninen valiokunta päättää hyväksyä Porin seudun pääpyöräilyreittien opastesuunnitelman Nakkilan kunnan alueella. Samalla tekninen valiokunta päättää, että kunta osallistuu hankkeen toteutukseen yhteishankkeena ELY-keskuksen kanssa edellä mainitulla kustannusjaolla.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

Lisäksi asiasta käytävän keskustelun aikana jäsen Asta von Frenckell ehdotti, että Anolantielle Anolantien ja Kaasmarkuntien risteykseen lisättäisiin opaste Leineperiin ja Rieskaronmäkeen sekä Anolantielle Anolantien ja Uusikujan risteykseen opaste Selkäkankaalle ja Kivialhoon. Valiokunta hyväksyi yksimielisesti  jäsen von Frenckellin ehdotuksen ja esittää, että suunnitelmaan lisättäisiin lisäksi Anolantielle Anolantien ja Kaasmarkuntien risteykseen opaste Leineperiin ja Rieskaronmäkeen sekä Anolantielle Anolantien ja Uusikujan risteykseen opaste Selkäkankaalle ja Kivialhoon.

 

Täytäntöönpano Piritta Keto VARELY, Sami Nummi Eurajoen kunta, Eetu Elohaka Ulvilan kaupunki, Eija Riihimäki Porin kaupunki, Jani Salo Nakkilan kunta