Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nakkilan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen valiokunta
Pöytäkirja 23.11.2023/Pykälä 79


 

Paloaseman hankesuunnitelman hyväksyminen

 

TekVal 23.11.2023 § 79  

257/10.03.02.00/2023  

 

 

 Valmistelija  Rakennusmestari Harjunen Teemu, p. 044 747 5873

 

Satakunnan pelastuslaitoksen edustajat, palopäällikkö ja vastuuyksikön päällikkö Risto Rajala sekä aluepalopäällikkö Juha Suonpää ovat olleet yhteydessä Nakkilan kunnan tekniseen toimialaan ja tehneet esityksen, että Nakkilan paloasematiloihin liittyen käynnistettäisiin korjaus-/kehityshanke. Nakkilan paloaseman tilajärjestelyt ovat tällä hetkellä pääosin alkuperäiset, vuodelta 1999. Paloaseman sisätiloihin liittyen on havaittu kehittämistarpeita, joita pelastuslaitos esittää toteutettavaksi. Kehittämistarpeita on paljon, mutta suurimpana kokonaisuutena on ns. puhdas paloasema -mallin luominen Nakkilan paloasemalle sekä nykyisten olemassa olevien neliöiden parempi hyödyntäminen.

 

Tutkimusten mukaan pelastushenkilöstö altistuu työssään terveydelle haitallisille yhdisteille, joille altistumista on havaittu tapahtuvan niin sammutustilanteissa kuin paloasemalla haitallisten yhdisteiden kulkeutuessa varusteiden ja kaluston mukana sisätiloihin. Puhdas paloasema -mallin tavoitteena on vähentää pelastustoimen henkilöstön altistumista ilman ja pintojen epäpuhtauksille oikeaoppisella suojautumisella paloasemilla.

 

Puhdas paloasema -mallissa eri toimintoihin tarkoitetut tilat jaetaan likaisiin, puolipuhtaisiin ja puhtaisiin tiloihin. Paloaseman sisätilat ja kulkureitit suunnitellaan siten, ettei paloaseman henkilöstön tarvitse poiketa puhtaista tiloista likaisiin tai toisin päin tehdessään tehtävän jälkeistä huoltoa paloasemalle saavuttuaan.

 

Nakkilan kunnan teknisen toimialan, Satakunnan pelastuslaitoksen ja Nakkilan VPK:n kesken on pidetty asian tiimoilta palaveri 19.6.2023. Pelastuslaitos on esittänyt hankkeen viemistä eteenpäin varsin nopealla aikataululla ja määrärahan varaamista hankkeelle jo vuoden 2024 talousarvioon. Lisäksi pelastuslaitos on esittänyt, että hankkeesta jätettäisiin avustushakemus palojelurahastoon vuodenvaihteessa 2023/2024. Ennen avustushakemuksen jättämistä on tullut kuitenkin laatia hankkeesta vähintään hankesuunnitelma ja alustavat luonnossuunnitelmat, sisältäen kustannusarvion.

 

Jotta hanketta pystyttäisiin viemään eteenpäin toivotussa aikataulussa, käynnisti tekninen toimiala hankesuunnittelun nopealla aikataululla, teknisen johtajan viranhaltijapäätöksellä 31.8.2023 § 15. Hankesuunnittelun tekijäksi valikoitui neuvottelujen perusteella Arkkitehtisuunnittelu Mikko Uotila Oy.

 

Hankesuunnitelma

 

Hankesuunnittelu tehtiin yhteistyössä arkkitehtitoimiston, Satakunnan pelastuslaitoksen, Nakkilan VPK:n sekä kunnan teknisen toimialan kanssa. Hankkeessa paloaseman olemassa olevien neliöiden käyttö suunnitellaan uudelleen siten, että puhdas paloasema -malli toteutuu. Eri puhtausastetta vaativat huoltotilat suunnitellaan erillisiksi ja toiminnot toteutetaan jatkossa käyttötarkoituksen mukaan rakennetuissa tiloissa. Melua tuottavat koneet ja laitteet (paineilmakompressori, painepesuri ja pesuaineannostelija) sijoitetaan hallin ulkopuolelle toteutettavaan pieneen puolilämpimään laajennusosaan. Samaan laajennusosaan sijoitetaan varavoimakone polttoainesäiliöineen ja palavien materiaalien varasto.

 

Rakennuksen sisätiloihin, nykyisen kalustohallin yhteyteen hankesuunnitelmassa on esitetty mm. seuraavaa: Pienkonehuollolle järjestetään oma tila, josta on kulku suoraan pesuhalliin ja kalustohalliin. Letku- ja kalustovarasto sijoitetaan siten, että siitä on suora pääsy pesuhalliin ja kalustohalliin. Paineilmalaitteiden huoltoa varten järjestetään oma tila, kuten myös sammutusvarusteille oma pesutila sekä kuivaushuone. Palomiesten sammutusvarusteille rakennetaan erillinen sammutusvarustetila, johon on nopea kulkuyhteys ulkoa ja toisaalta, josta on nopea kulkuyhteys kalustohalliin ja paloautoihin. Muonitustoiminnoille järjestetään oma yhtenäinen tila, mihin mahtuvat kaikki muonitustoiminnassa tarvittavat varusteet ja kalusto. Myös nuoriso-osastolle rakennettaisiin oma tila.

 

Paloaseman yhteydessä oleva asunto muutetaan sosiaalitiloiksi. Myös naiset saisivat oman puku- ja pesutilan. Pesutiloihin liittyvä oleskelualue toteutetaan erillisenä yhteisenä oleskelualueena. Saunaan toteutetaan käynti molemmista suihkutiloista. Osastolle toteutetaan kaksi unisex wc-tilaa siten, ettei niihin pääsy vaadi kulkemista pukuhuoneiden kautta.

 

Nykyiset sosiaalitilat pukuhuoneen, pesuhuoneen ja saunan osalta muutetaan kuntosaliksi. Pinnat kunnostetaan poistuvien seinärakenteiden purkamisen jälkeen ja lattia toteutetaan painonnostoon soveltuvana. Puhtaiden tilojen välille toteutetaan vähintään sammustusvarustevaraston korkuisena käytävä, kalustohallin itäreunaan, VSS vastaiselle sivulle. Käytävän yläosa varustetaan ikkunoilla, jotta käytävään saadaan sekundääristä valoa kalustohallista.

 

Uusien huolto- ja varastotilojen yläpuolelle toteutetaan varastotiloja n. 105 m². Varastotiloista tulisi tiiviisti pesuhallista ja kalustohallista erotettua, ns. puhdasta varastotilaa.

 

Rakennus varustettaisiin aurinkosähköjärjestelmällä. Peltikatto huoltomaalattaisiin ennen aurinkopaneelien asennusta. Samassa yhteydessä ikääntyneet ja toimimattomat letkutornin valaistut vaakunat uusitaan, toteutettuna vähintään A energialuokkaan.

 

Hyötyalaa muutetaan ja korjataan 319 hum². Uusi tiloja rakennetaan 107 hum² lämmintä varastotilaa rakennusvaipan sisään ja 12 hum² puolilämmintä tilaa nykyisen rakennusvaipan laajennukseksi, yhteensä 119 hum². Uusittavien tilojen myötä rakennuksen bruttoalaksi tulee 1290 brm² ja huoneistoalaksi 1166 hum².

 

Esityslistan oheismateriaalina on hankesuunnitelma liitteineen.

 

Kustannusarvio

 

Hankesuunnitelmaluonnosten pohjalta on arvioitu perustamiskustannuksiksi:

 

  • laajennusten osalta 150 000 € (ALV 0 %)
  • käyttötarkoituksen muutosten osalta 400 000 € (ALV 0 %)
  • kalusteiden ja varusteiden osalta n. 150 000–250 000 € (ALV 0 %)
  • peltikaton maalaus ja aurinkoenergiajärjestelmä n. 50 000 €.

 

Yhteensä n. 750 000–850 000 

 

Hankkeen aikataulu

 

Paloaseman saneerauksen aikatauluksi esitetään seuraavaa:

 

  • suunnittelijavalinnat talven 2023–2024 aikana
  • suunnittelu vuoden 2024 aikana
  • toteutus vuosien 2025 aikana
  • toiminnan käynnistäminen saneeratuissa tiloissa loppuvuodesta 2025

 

Yritysvaikutusten arviointi

 

Hankkeella tulee toteutuessaan olemaan positiivisia yritysvaikutuksia niin paikallisesti kuin seutukunnallisestikin. Toteutussuunnitteluvaiheessa vaikutukset kohdistuvat lähinnä suunnittelutoimistoihin, mutta rakentamisvaiheessa hanke työllistää rakennusaineteollisuutta sekä rakentamiseen liittyviä yrityksiä eri sektoreilta. Myös paikallisesti yritysvaikutukset toteutusvaiheessa voivat olla merkittäviä.

 

Hankkeen vaikutus Nakkilan kunnan strategian kannalta

 

Nakkilan kuntastrategia osaltaan tukee hankkeen toteutusta. Nakkilan VPK on merkittävä paikallisesti toimiva yhdistys ja suunniteltu korjaushanke tukee ja antaa kehitysmahdollisuudet VPK:n ja pelastuslaitoksen toiminnalle. Kuntastrategiassa on korostettu järjestöjen ja yhdistysten toimintaedellytysten tukemista ja kehittämistä. Hanke myös jossain määrin parantaa Nakkilalaisten perheiden ja työyhteisöjen hyvinvointia lisääntyneen yleisen turvallisuuden muodossa.

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Kukkula Harri

 

Päätösehdotus Tekninen valiokunta päättää hyväksyä Arkkitehtisuunnittelu Mikko Uotila Oy:n laatiman Nakkilan paloaseman muutos- ja korjaustöiden hankesuunnitelman kustannusarvioineen jatkosuunnittelua varten. Samalla valiokunta päättää lähettää päätöksensä edelleen kunnanhallituksen hyväksyttäväksi. Lisäksi tekninen valiokunta päättää, että hankkeen rakentamisvaiheen toteutumisen ehtona on, että hankkeelle myönnetään palosuojelurahaston avustus ja Satakunnan hyvinvointialueen kanssa päästään sopimukseen toteutussuunnittelun ja rakentamisen kustannusvaikutuksista.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

Täytäntöönpano Kunnanhallitus, Satakunnan pelastuslaitos, Nakkilan VPK, Nakkilan kunnan rakennusmestari, Satakunnan hyvinvointialue Kari-Matti Haapala