Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nakkilan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.10.2023/Pykälä 176


 

Muut esille tulevat asiat

 

Kh 23.10.2023 § 176  

    

 

Kunnanhallitus voi merkitä tiedoksi kunnanjohtajan esittelemät valmistelussa olevat asiat ja asiat, joiden valmistelua harkitaan, kunnanhallituksen tai sen jäsenten valmisteltavaksi tai toteutettavaksi ehdottamat asiat sekä muut kunnanhallituksen hallintosäännön mukaisen tai muun vastuun kannalta merkittävät asiat.

 

Esittelijä Vt. kunnanjohtaja Ojakoski Markus

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi käsitellyt asiat.

 

Käsittely 1) Annettiin seuraava lausunto Satakunnan koulutuskuntayhtymän talousarviokehyksestä: 

”Nakkilan kunta pitää tärkeänä, että Sataedu jatkaa aktiivista työtä työllisyyden, elinkeinopolitiikan ja muun elinvoimaan vaikuttavan työn parissa. Samoin on tärkeä jatkaa työtä työvoiman ja työvoiman tarpeen tasapainon kanssa. Nämä asiat on hyvin huomioitu talousarviokehysasiakirjassa.   

Nakkilan kunta pitää hyvänä käytäntönä käydä toiminnan kehittämisestä vuoropuhelua kuntien kanssa erilaisin keinoin yhteisten tavoitteiden ja kehittämistyön johdonmukaisuuden saavuttamiseksi.   

Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi Satakunnan koulutuskuntayhtymän vuoden 2024 talousarviokehyksen ja toteaa, että sillä ei ole muuta lausuttavaa esityksestä.” 

2) Keskusteltiin Lohiranta -kiinteistön vuokraustarjouksista.  

3) Käytiin läpi konserniyhtiöiden tulostilannetta 1–8/2023.   

4) Kunnanhallituksen ja johtoryhmän talousarvio- ja strategian suunnittelupäivä järjestetään 24.11.2023.  

5) Keskusteltiin Satakunnan hyvinvointialueen tilasta ja palveluverkkoselvityksestä.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi.