Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nakkilan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.10.2023/Pykälä 158


 

Ulkomainonta vuoden 2024 presidentinvaaleissa

 

Kh 09.10.2023 § 158  

148/00.00.00.01/2023  

 

 

Valmistelija hallintosihteeri Kleemola Jani

 

Suomen Kuntaliiton suosituksena on ollut, että vaalien ulkomainonta kunnan viranomaisen luvanvaraisilla alueilla aloitettaisiin viikkoa ennen ennakkoäänestyksen aloittamista eli 10.1.2024.

 

Ulkomainospaikkoja valittaessa on otettava huomioon vaalilain säännökset, jotka edellyttävät, että vaalimainoksia ei sijoiteta ennakkoäänestys- ja äänestyspaikalle tai niiden läheisyyteen niin, että niiden voidaan katsoa vaikuttavan äänestäjien vaalivapauteen. Lähtökohtana voidaan pitää sitä, etteivät vaalimainokset näy vaalihuoneistoon taikka sen sisäänkäyntiin.

 

Kullekin ehdokkaita asettaneelle ryhmälle tulevan julistetilan sijainti, luettelo vasemmalta oikealle tulisi määräytyä samassa järjestyksessä kuin ehdokaslistojen yhdistelmässä.

 

Kunnan asettamat vaalimainostelineet ovat olleet seuraavissa paikoissa: keskusta, Arontien varsi, Viikkala, Hormisto, Ruskila ja Kukonharja.

 

Esittelijä Vt. kunnanjohtaja Ojakoski Markus

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että

1. kunta ei peri maksua vaalimainostelineistä

2. kunnan yhdyshenkilönä toimii teknisen johtajan määräämä rakennusosaston henkilö

3. presidentinvaalin ulkomainonta voidaan aloittaa kunnan omistamilla luvanvaraisilla alueilla 10.1.2024 alkaen. Vaalimainokset tulee poistaa telineistä yhden viikon kuluttua vaalien ratkeamisesta, joko 4.2.2024, tai jos vaaleissa käydään toinen kierros, 28.2.2024 mennessä.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin ja päätettiin, että vaalimainostelineiden paikkoja täsmennetään seuraavasti: Kauppatien varsi, Arontien varsi, Viikkala, Hormisto, Ruskila ja Kukonharja.

 

Täytäntöönpano puolueet, tekninen johtaja, tekninen työnjohtaja, keskusvaalilautakunta (ilmoitusasiat)