Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nakkilan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.06.2023/Pykälä 115

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Valtuusto- ja kuntalaisaloitteet vuodelta 2022

 

Kh 12.06.2023 § 115  

167/00.02.00/2023  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Markus Ojakoski, p. 044 747 5808

 

Hallintosäännön § 161:n mukaan valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa.

 

Kunnanhallituksen on vuosittain kesäkuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kunnanhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty.  Valtuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.

 

Vuonna 2022 tehtiin yhteensä 15 valtuustoaloitetta, jotka kaikki on käsitelty loppuun. Esityslistan liitteenä on luettelo kaikista

vuonna 2022 tehdyistä valtuustoaloitteista.

 

Vuoden 2022 aikana ei ole tehty kuntalaisaloitteita.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Turpela Nina-Mari

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää ilmoittaa valtuustolle tiedoksi vuoden 2022 aikana tehdyt valtuustoaloitteet sekä niiden johdosta suoritetut toimenpiteet esityslistan liitteen mukaisesti.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

Täytäntöönpano valtuusto (ilmoitusasiat)

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa