Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nakkilan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.06.2023/Pykälä 111

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Vuoden 2023 talousarviomuutokset huhtikuun toteuman perusteella

 

TekVal 25.05.2023 § 49 

 

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Harri Kukkula, p. 044 747 5890

 

Kunnanhallituksen sisäisen valvonnan hoitamisesta antaman ohjeen 2.1.5. kohdan mukaan hallintokunnan tulee määräajoin toimitttaa kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuustolle raportit talousarviovuoden taloudellisten tavoitteiden totetumisesta. Ohjeen mukaan esittelijöiden tulee informoida hallintokuntaansa käyttösuunnitelmien totetumisesta niin, että toimielimellä on mahdollisuus vaikuttaa toimintaan.

 

Tekniselle valiokunnalle toimitetaan käyttösuunnitelman toteutumista koskevat raportit neljän kuukauden välein.

 

Oheismateriaalina seuraa raportit teknisen valiokunnan toimialan talousarvion toteutumisesta ajalta 1.1.-30.4.2023.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Kukkula Harri

 

Päätösehdotus Tekninen valiokunta merkitsee tietoonsa saatetuksi teknisen toimen, kiinteistötoimen/metsätilat, tilapalvelun, jätehuollon, rakennustarkastuksen, ympäristönsuojelun ja vesihuoltolaitoksen talousarvion käyttösuunnitelman sekä investointien toteutumiset ajalta 1.1.-30.4.2023. Lisäksi tekninen valiokunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle hyväksyttäväksi vuoden 2023 käyttötalouden ympäristönsuojelun tulomäärärahoihin 32 373 euron muutosta/vähennystä Talousarviomäärärahojen muutosesitys-liitteessä olevan muutosesityksen mukaisesti.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

Täytäntöönpano kunnanhallitus,

 yleis- ja taloushallinnon toimiala

 

Kh 12.06.2023 § 111  

199/02.02.00/2022  

 

Valmistelija Hallintojohtaja Markus Ojakoski, p. 044 747 5808

 

Hallintosäännön 2 §:n mukaan kunnanvaltuusto johtaa kunnan toimintaan mm. talousarvion kautta. Ympäristönsuojelua koskevalla muutoksella ei ole vaikutusta toimintakatteeseen. Aiemmin on resursoitu ympäristönsuojelua henkilötyövuodella, josta osan on rahoittanut toinen kunta. Jatkossa työpanosta ostetaan tarpeen mukaan. Muutostarve on tullut esiin vasta vuoden 2023 aikana.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Turpela Nina-Mari

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle ympäristönsuojelun tulomäärärahan pienentämistä 32 373 eurolla teknisen valiokunnan esityksen mukaisesti.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

Täytäntöönpano valtuusto

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa