Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nakkilan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.06.2023/Pykälä 109

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Vt 2 Nakkilan eritasoliittymän kiihdytyskaistan rakentamisesta johtuvat Nakkilan vesihuoltolaitoksen putkien muutostöiden puuttuvat investointimäärärahat

 

TekVal 25.05.2023 § 47 

 

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Harri Kukkula, p. 044 747 5890

 

ELY-keskus on saanut rahoituksen vuoden 2022 joulukuussa Nakkilan Vt 2:n eritasoliittymän parantamiseksi. Rahoitus on tarkoitus käyttää tarvittavaan suunnittelutyöhön ja Poriin päin suuntautuvan rampin jatkeen rakentamiseksi. Jatketta suunniteltaessa on tullut esille, että Nakkilan vesihuoltolaitoksen vesi- ja jätevesiviemäriputkistoja jää jatkeen alle ja ne tulee siirtää ja suojaputkittaa tarvittavilta osin. Koska tieto rampin jatkeen rakentamisesta on tullut vasta Nakkilan vuoden 2023 talousarviokäsittelyn jälkeen, ei kyseisille putkimuutostöille ole voitu varata investointimäärärahaa. Putkille aikanaan valtion myöntämien sijoituslupien mukaisesti siirrosta aiheutuvat suunnittelu- ja muutostyökustannukset tulevat kunnan kustannettaviksi.

 

Teknisen toimialan Ramboll Finland Oy:llä teettämiin suunnitelmiin perustuvan kustannusarvion mukaan muutostöiden kustannuksiksi on arvioitu 102 321 €, alv 0 %. Lisäksi suunnittelukustannukset ovat noin 10 000 €, alv 0 %. Hankkeen toteutuksessa tulee varautua myös pienelle lisä- ja muutostyövaraukselle, mikä käytännössä voisi olla noin 7 000 €, alv 0 % Yhteenlaskettuna investointimäärärahan tarve on 119 321 €, alv 0 %.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Kukkula Harri

 

Päätösehdotus Tekninen valiokunta päättää hyväksyä 119 000 €:n investointilisämäärärahapyynnön ja samalla esittää sitä kunnanhallituksen ja edelleen valtuuston hyväksyttäväksi hankkeen toteuttamiseksi. Myönnetty lisämääräraha tulee merkitä vuoden 2023 investointiohjelmaan vesihuoltolaitoksen tulosalueelle.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

Täytäntöönpano siirto kunnanhallitus

 

 

Kh 12.06.2023 § 109  

153/02.08.00/2023  

 

Kunnanvaltuusto päättää talousarvion muutoksista hallintosäännön pykälän 2 mukaan. Muutos on olennainen erityisesti, koska määrärahaa ei ole lainkaan varattu kyseiseen tarkoitukseen.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Turpela Nina-Mari

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle 119 000 euron määrärahan lisäämistä talousarvion teknisen valiokunnan esityksen mukaisesti.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

Täytäntöönpano valtuusto

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa