Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nakkilan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen valiokunta
Pöytäkirja 25.05.2023/Pykälä 52

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Muut esille tulevat asiat

 

TekVal 25.05.2023 § 52  

    

 

Tekninen valiokunta voi merkitä tiedoksi teknisen johtajan esittelemät valmistelussa olevat asiat ja asiat, joiden valmistelua harkitaan, teknisen valiokunnan tai sen jäsenten valmisteltavaksi tai toteutettavaksi ehdottamat asiat sekä muut teknisen valiokunnan hallintosäännön mukaisen tai muun vastuun kannalta merkittävät asiat.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Kukkula Harri

 

Päätösehdotus Tekninen valiokunta merkitsee tiedoksi käsitellyt asiat.

 

Päätös 1. Merkitään, että ympäristöinsinööri Joni Mustonen toimi kokouksen esittelijänä pykälässä 45.

2. Tekninen johtaja kertoi valiokunnan jäsenille yhtenäiskoulun uudisrakennushankkeen tämän hetkisestä tilanteesta ja yhtenäiskoulun uudisrakennushankkeen rakennuttamisjärjestelyistä. Nakkilan kunnan rakennustarkastaja on myöntänyt luvat koulurakenuksen ja asuntolarakennuksen purkamiseen, osoitteessa Kirkkokatu 22. Asiassa saapunut oikaisuvaatimus tulee teknisen valiokunnan käsiteltäväksi.

3. Kari-Pekka Kankeri ilmoitti saaneensa palautetta Mäntykujan ajolinjasta.

Tekninen johtaja vastasi, että asiaan pohditaan mahdollisia toimenpiteitä teknisessä toimialassa.

Tekninen valiokunta merkitsi tiedoksi käsitellyt asiat.

 

Täytäntöönpano kohta 3. Nakkilan kunnan tekninen työnjohtaja

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa