Dynasty tietopalvelu
Nakkilan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 15.09.2026/Pykälä 29


Kokousasian teksti

 

Pöytäkirjan laatiminen ja tarkastaminen

 

Tarkltk 15.9.2026 § 29  

   

   

Hallintosäännön 172 §:n mukaan pöytäkirjan pitämisestä ja sisällöstä vastaa toimielimen puheenjohtaja. Jos puheenjohtaja ja pöytäkirjanpitäjä ovat eri mieltä kokouksen kulusta, pöytäkirja laaditaan puheenjohtajan näkemyksen mukaan. Pöytäkirjan allekirjoittaa puheenjohtaja ja varmentaa pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirja tarkastetaan lautakunnan päättämällä tavalla.

 

 

Esittelijä Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja

 

Päätösehdotus 

Tarkastuslautakunta päättää, että pöytäkirja tarkastetaan kahden kulloinkin erikseen tehtävään valitun pöytäkirjantarkastajan toimesta. Pöytäkirja lähetetään sähköisesti allekirjoitettavaksi.

Tarkastuslautakunta valitsee tämän pöytäkirjan tarkastajiksi kaksi pöytäkirjantarkastajaa.

 

Päätös

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Auli Impola ja Sari Peippo.