RSS-linkki
Kokousasiat:https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Valtuusto
Esityslista 28.09.2026/Asianro 3
Hallintosäännön tilapäinen muutos
Kh 7.9.2026 § 111
Nakkilan kunnan hallintosäännössä 21 § on rajaus, jonka perusteella kunnanhallitus voi myydä kiinteää omaisuutta enintään 100 000:lla eurolla. Rajausta ei kaikissa kunnissa ole. Rajaus on ollut käytössä mm. paloasemarakennuksen myyntiä harkittaessa.
Vaihtoehtoisesti kunnanhallitus päättää kiinteän omaisuuden myynnistä ilman rajaa tai jollakin muulla rajoituksella. Tämä nopeuttaa myyntiprosessia, jota voidaan pitää myönteisenä mahdollisten ostajien tarpeita ajatellen sekä ylipäätään elinvoimamyönteisenä.
Käytännössä asia koskee mahdollisia maanmyyntejä teollisiin tarkoitukseen. Tällöin neliöhinnat voivat nousta melko korkeiksi ja ylittää 100 000 euron rajan.
Esittelijä Kunnanjohtaja Ojakoski Markus
Päätösehdotus
Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että hallintosäännön 21 § mukainen kunnanhallituksen toimivaltaa rajoittava euromääräinen enimmäisraja kiinteän maaomaisuuden myynnissä poistetaan määräaikaisesti tämän päätöksen lainvoimaiseksi tulosta 31.12.2027 saakka.
Päätös
Ehdotus hyväksyttiin.
Täytäntöönpano valtuusto
KV 28.9.2026
152/00.01.01.00/2026