Dynasty tietopalvelu
Nakkilan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Sivistysvaliokunta
Pöytäkirja 26.05.2026/Pykälä 39


 

Muut esille tulevat asiat

 

SivVal 26.05.2026 § 39  

    

 

Sivistysvaliokunta voi merkitä tiedoksi sivistysjohtajan esittelemät valmistelussa olevat asiat ja asiat, joiden valmistelua harkitaan, sivistysvaliokunnan tai sen jäsenten valmisteltavaksi tai toteutettavaksi ehdottamat asiat sekä muut sivistysvaliokunnan hallintosäännön mukaisen tai muun vastuun kannalta merkittävät asiat.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Koski Jari

 

Päätösehdotus Sivistysvaliokunta merkitsee tiedoksi käsitellyt asiat.

 

Käsittely 1. Nuorisovaltuuston edustaja Siiri Järventausta toi nuorisovaltuuston terveisiä:


- 29.4. pidettiin nuorten ja päättäjien keskustelutilaisuus. Tilaisuus oli osa Nuoret kuntalaisina ja demokratian tila -tutkimushanketta, jonka tutkimuskuntana Nakkila on. Tilaisuudessa keskusteltiin mm. hyvinvointialueen järjestämän opiskeluhuollon riittävyydestä, asiasta on tekeillä aloite hyvinvointialueelle.
- Keskusteltiin koulukuljetusten viihtyvyyden lisäämisestä. Ehdotettiin kyselyä asiasta kuljetusoppilaille.
- Uuden kauden Nuvan jäsenhaku alkaa syksyllä.

 

 2. Sivistysjohtaja kertoi sivistysvaliokunnalle siirtyneestä valtuustoaloitteesta. Aloitteessa ollaan huolissaan koululaisten liikkumisen vähentymisestä Nakkilassa, jonka erityisesti Move!-mittauksen tulokset osoittavat. Aloitteessa pyydetään, että sivistysvaliokunta ottaa valmisteltavakseen kokonaisarvion siitä, kuinka koululaisten päivittäistä liikkumista voidaan Nakkilassa nykyistä tehokkaammin edistää.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi.