RSS-linkki
Kokousasiat:https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Valtuusto
Pöytäkirja 23.09.2024/Pykälä 36
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Mari Nurmen eroanomus kunnan luottamustehtävistä
Kh 05.08.2024 § 129
Mari Nurmi on pyytänyt 29.7.2024 saapuneella sähköpostilla eroa varavaltuutetun tehtävästä ja Porin joukkoliikennejaoston tehtävästä Nakkilasta poismuuton vuoksi 30.9.2024 alkaen.
Kuntalain 70 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetuille ja varavaltuutetuille.
Esittelijä Kunnanjohtaja Ojakoski Markus
Päätösehdotus Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että
1) valtuusto myöntää Mari Nurmelle eron anomuksen mukaisesti kaikista kunnan luottamustehtävistä,
2) valtuusto valitsee varsinaisen jäsenen Porin joukkoliikennejaoston tehtävään ja
3) valtuuston puheenjohtaja pyytää keskusvaalilautakuntaa nimeämään valtuuston 4. varajäsenen Mari Nurmen tilalle vaalilain 93 §:n mukaisesti.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Täytäntöönpano valtuusto
KV 23.09.2024 § 36
137/00.00.01.02/2024
Päätösehdotus Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että
1) valtuusto myöntää Mari Nurmelle eron anomuksen mukaisesti kaikista kunnan luottamustehtävistä,
2) valtuusto valitsee varsinaisen jäsenen Porin joukkoliikennejaoston tehtävään ja
3) valtuuston puheenjohtaja pyytää keskusvaalilautakuntaa nimeämään valtuuston 4. varajäsenen Mari Nurmen tilalle vaalilain 93 §:n mukaisesti.
Päätös 1) Valtuusto myönsi eron Mari Nurmelle kaikista kunnan luottamustehtävistä.
2) Valtuusto valitsi Erik Sallisen ehdotuksesta Mari Nurmen tilalle Porin joukkoliikennejaoston tehtävään Taija Vettenrannan.
3) Valtuuston puheenjohtaja pyysi keskusvaalilautakuntaa nimeämään uuden valtuuston varajäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
Ehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |