Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nakkilan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 22.05.2024/Pykälä 23


 

Vuoden 2023 arviointikertomus

 

Tarkltk 15.02.2024 § 9 

 

 

Valtuusto päättää kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden keskeisistä tavoitteista hyväksyessään kuntalain 110 §:n mukaisesti talousarvion ja -suunnitelman. Kunnanhallitus esittää toimintakertomuksessa selvityksen valtuuston asettamien tavoitteiden toteutumisesta kunnassa ja kuntakonsernissa (KuntaL 115 §).

 

Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan on valmisteltava valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioitava, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Lisäksi tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida talouden tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyyttä, jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää.

 

Toimintakertomuksen, tilinpäätösasiakirjojen, tilivelvollisten viranhaltijoiden antamien selvitysten, päätöksenteon ja muulla tavoin tapahtuneen toiminnan seuraamisen perusteella tarkastuslautakunta arvioi toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutumista kunnassa ja kuntakonsernissa sekä toiminnan tuloksellisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta.

   

Tarkastuslautakunta raportoi valtuustolle arviointityönsä tuloksista arviointikertomuksessa. Arviointikertomus on erillinen ja itsenäinen asiakirja, jolla lautakunta osoittaa suorittaneensa lakisääteisen arviointitehtävänsä.

 

Esityslistan oheismateriaalina on vuoden 2022 arviointikertomus.

 

Esittelijä Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta keskustelee arviointikertomuksen laatimisesta ja arviointikertomukseen otettavista pääkohdista.

 

Päätös Tarkastuslautakunta päätti, että seuraavaan kokoukseen valmistellaan luonnos arviointikertomukseksi huomioiden keskustelussa esille tulleet asiat.

 

 

Tarkltk 24.04.2024 § 16 

 

 

Esittelijä Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen valmistelua.

 

Päätös Tarkastuslautakunta päätti, että seuraavaan kokoukseen valmistellaan päivitetty arviointikertomusluonnos.

 

 

Tarkltk 22.05.2024 § 23  

199/02.02.00/2022  

 

 

Esittelijä Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta päättää allekirjoittaa vuoden 2023 arviointikertomuksen ja esittää sen valtuuston käsiteltäväksi.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

Täytäntöönpano valtuusto