Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nakkilan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistysvaliokunta
Pöytäkirja 17.09.2024/Pykälä 55


 

Vuoden nuori ja vuoden aikuinen palkinnon kriteeristö

 

SivVal 17.09.2024 § 55  

161/12.03.00/2024  

 

 

Valmistelija Hyvinvointipäällikkö Sari Ketola, 044 747 5914

 

Nakkilan kunta valitsi vuonna 2023 ensimmäisen kerran Vuoden nuori ja Vuoden aikuinen palkinnon saajat Nuorten Suomi ry:n palkitsemistilaisuudessa. Yhdistys ei järjestä tänä vuonna palkitsemista, joten ehdotetaan, että Nakkilan kunta jatkaa palkitsemista toistaiseksi vuosittain sivistysvaliokunnan hyväksymän kriteeristön mukaan. Tarkoitus on edistää nuorten toimijuutta ja vaikuttamista Nakkilan kunnasssa.

 

Esitetään seuraavia kriteerejä:

 

Vuoden nuori 

Vuoden nuori on alle 25v. nakkilalainen aktiivinen nuori tai saman ikäisten nuorten ryhmä, joka osallistuu vapaaehtoiseen toimintaan, edistää nuorten asioita omassa elinpiirissään sekä kannustaa myös muita toimimaan.  

 

Vuoden aikuinen: 

Vuoden aikuinen on nakkilalainen aikuinen tai aikuisten muodostama taho, joka tarjoaa nuorille mahdollisuuksia ja tukea omaehtoiseen toimintaan, kannustaa heitä yrittämään ja tekemään sekä suhtautuu nuoriin ja heidän ideoihinsa avoimen rakentavasti. Aikuinen ei tee asioita itse nuorten puolesta, vaan auttaa ja uskaltaa antaa nuorille vastuuta ja luottamusta. 

 

Hyvinvointipalveluiden henkilöstö ehdottaa perusteluineen Vuoden nuori ja Vuoden aikuinen palkinnon saajat ja sivistysvaliokunta tekee ehdotuksista päätöksen. Vuoden nuori ja Vuoden aikuinen -tunnustus julkaistaisiin jatkossa samaan aikaan kunnan kultuuripalkinnon ja yrittäjäpalkinnon kanssa.

 

 

Esittelijä Hyvinvointipäällikkö Ketola Sari

 

Päätösehdotus Esitetään Vuoden nuori ja Vuoden aikuinen palkinnon kriteerien vahvistamista esityksen mukaan. Esitetään palkinnon vuosittaista jakamista esityksen mukaan.

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.

 

Täytäntöönpano Hyvinvointipäällikkö Sari Ketola, Nuoriso- ja vapaa-aikapalveluiden suunnittelija Sini Koivula