Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nakkilan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 17.04.2024/Pykälä 10


 

Ennakkoäänestyspaikkojen ja vaalipäivän äänestyspaikan määrääminen vuoden 2024 europarlamenttivaaleja varten

 

Kh 25.03.2024 § 59 

 

 

 

Valmistelija Hallintosihteeri Kleemola Jani, p. 044 747 5921

 

Vaalilain 9 §:n 3 mukaan jokaisella äänestysalueella on kunnanhallituksen päätöksellä määrätty vaalipäivän äänestyspaikka.

 

Nakkilan kunnanvaltuuston 7.4.2014/12 § tekemän päätöksen mukaan Nakkilan kunta muodostaa yhden äänestysalueen. Äänestysaluejakopäätös on ilmoitettu maistraattiin 30.4.2014 mennessä ja on näin ollen tullut voimaan 15.10.2014, ja jakoa noudatetaan vuoden 2024 europarlamenttivaaleissa.

 

Vaalilain 9 §:n 1 momentin mukaan yleisistä ennakkoäänestyspaikoista kunnassa päättää kunnanhallitus. Jokaisessa kunnassa on oltava vähintään yksi ennakkoäänestyspaikka.

 

Vaalilain 48 §:n mukaan ennakkoäänestys toimitetaan ennakkoäänestyksen ajanjaksona kotimaan yleisessä ennakkoäänestyspaikassa kunnanhallituksen päätöksellä määrättynä aikana, joka ei saa olla arkipäivisin ennen klo 8:aa eikä klo 20:n jälkeen eikä lauantaisin ja sunnuntaisin ennen klo 9:ää eikä 18:n jälkeen. Ennakkoäänestys laitoksessa toimitetaan vähintään yhtenä ja enintään kahtena päivänä vaalitoimikunnan määrääminä aikoina. Kotiäänestyksessä ennakkoäänestys toimitetaan äänestäjille erikseen ilmoitettuna aikana klo 9–20 välillä.

 

Äänioikeutettu, joka edellä sanottuna aikana on saapunut asianomaiseen ennakkoäänestyspaikkaan, mutta ei ole voinut käyttää äänioikeuttaan vielä tuona aikana, saa äänestää sanotun ajan päätyttyäkin.

 

Europarlamenttivaalit toimitetaan sunnuntaina 9.6.2024.

Ennakkoäänestys toimitetaan kotimaassa 29.5.–4.6.2024.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Ojakoski Markus

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee, että se saattaa oikeusministeriön kirjeen
keskusvaalilautakunnan tietoon.

Kunnanhallitus päättää vaalilain 9 §:n mukaisesti määrätä Nakkilan
vaalipäivän äänestyspaikan vuoden 2024 europarlamenttivaaleja varten seuraavasti:

Äänestysalue 001, Nakkilan kunta

Äänestyspaikka: Nakkila-Luvian Osuuspankki, kokoushuone
Käyntiosoite: Porintie 4
Puhelin: 044 747 5809

Kunnanhallitus määrää ennakkoäänestyspaikan seuraavasti:

Ennakkoäänestyspaikan nimi: Nakkila-Luvian Osuuspankki, kokoushuone
Käyntiosoite: Porintie 4
Postitoimipaikka: 29250 Nakkila
Puhelin: 044 747 5809

Ennakkoäänestyspaikan aukioloajat europarlamenttivaaleja varten
ovat seuraavat:

29.–31.5.2024 klo 10.00–18.00
1.–2.6.2024 klo 9.00–15.00
3.–4.6.2024 klo 10.00–18.00

Ennakkoäänestyspaikat laitoksissa oleville ovat Hyppingin palvelukeskus (tähän kuuluu myös vanhusten vuokrarivitalo), palvelutalo Keinustooli (tähän kuuluu myös vanhusten vuokrakerrostalo) sekä palvelutalo Arantilankoto ja Hopearannan asukkaat Keinulan kiinteistössä.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

Täytäntöönpano Ote: sivistysvaliokunta, tekninen valiokunta, ennakkoäänestyspaikka, vaalilautakunta ja vaalitoimikunta, laitosäänestyksen ennakkoäänestyspaikat

 

 Toimenpiteet:

  1. ilmoitus vaalitietojärjestelmän pohjatietojärjestelmään,
  2. keskusvaalilautakunnan kuulutus ennakkoäänestyspaikoista ja -ajoista sekä vaalipäivän äänestyspaikoista
  3. siirto: keskusvaalilautakunta

 

 

Keskvltk 17.04.2024 § 10  

174/00.00.00.01/2023  

 

 

Kunnanhallitus on 25.3.2024 § 59 tehnyt päätöksen ennakkoäänestyspaikasta ja sen aukioloajoista sekä vaalipäivän äänestyspaikasta.

 

Esittelijä Keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Keskuvaalilautakunta merkitsee kunnanhallituksen päätöksen tiedokseen.

 

Päätös Keskusvaalilautakunta merkitsee päätöksen tiedokseen.