Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nakkilan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 17.04.2024/Pykälä 16


 

Vuoden 2024 europarlamenttivaaleista tiedottaminen

 

Keskvltk 17.04.2024 § 16  

174/00.00.00.01/2023  

 

 

Valmistelija hallintosihteeri Kleemola Jani, p. 044 747 5921

 

Vaalilain 49 §:n ja 67 §:n mukaan kunnan keskusvaalilautakunnan on hyvissä ajoin ennen vaalien ennakkoäänestyksen alkamista tiedotettava vaalipäivä ja äänestysalueiden äänestyspaikat sekä kunnan alueella olevat ennakkoäänestyspaikat ja niiden ennakkoäänestysajat.

 

Keskusvaalilautakunta voi harkintansa mukaan kuuluttaa myös esimerkiksi kotiäänestyksen järjestämisestä ja siihen ilmoittautumisesta sekä muistakin vaalien toimittamiseen liittyvistä asioista.

 

Esityslistan liitteenä on vuoden 2024 europarlamenttivaaleja koskeva kuulutusluonnos.

 

Nakkilan kunta tiedottaa vaali- ja ennakkoäänestyspaikasta sekä näiden äänestys- ja ennakkoäänestysajoista kotisivuillaan, sosiaalisen median alustoilla sekä kuuluttamalla paikallisessa sanomalehdessä.

 

Esittelijä Keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta päättää

1. merkitä tiedokseen europarlamenttivaaleihin liittyvät tiedottamistoimenpiteet ja

2. julkaista esityslistan liitteenä olevan vuoden 2024 europarlamenttivaaleja koskevan kuulutuksen ja valtuuttaa keskusvaalilautakunnan sihteerin tarvittaessa tekemään kuulutukseen teknisluontoisia korjauksia. Kuulutus julkaistaan siten kuin kunnallisista ilmoituksista Nakkilassa on päätetty. Lisäksi liitteenä olevan kuulutuksen tiedot julkaistaan Satakunnan Kansa -lehdessä viimeistään viikkoa ennen ennakoäänestyksen alkamista.

 

Päätös 1. Merkitään tiedoksi.
2. Ehdotus hyväksyttiin.

 

Täytäntöönpano kuulutus Satakunnan Kansaan 12.5.2024 ja kunnan verkkosivuille