Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nakkilan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistysvaliokunta
Pöytäkirja 16.04.2024/Pykälä 27


 

A2 -kielen valinta

 

SivVal 16.04.2024 § 27  

82/12.00.01/2024  

 

 

Valmistelija Vt. sivistysjohtaja Koski Jari, p. 044 747 5941

 

Opetussuunnitelman kieliohjelman mukaan neljännellä luokalla voidaan aloittaa vapaaehtoinen A2-kielen opiskelu. Syksyllä 2024 alkavaksi valinnaiseksi kieliksi oli valittavana saksan tai espanjan kieli.

 

Vapaaehtoisen kielen opiskelussa oppilaan viikkotuntimäärä kasvaa kahdella tunnilla ja opetusajankohdat ovat muun koulutyön ulkopuolella, ennen tai jälkeen koulupäivän. Sivistysvaliokunnan päätöksen mukaisesti opetusryhmän vähimmäiskoko on 12 oppilasta. Kunnalla ei ole velvollisuutta järjestää kuljetusta vapaaehtoisen kielen opiskelun vuoksi.

 

Perusopetuksessa alkavien kielten opiskelulle pyritään järjestämään lukiossa jatko-opiskelumahdollisuus.

 

Kolmannen luokan oppilaiden huoltajille on toimitettu koulujen toimesta tiedote A2-kielen opiskelun kartoittamiseksi. Lukuvuodelle 2024 - 2025 valinnaisen saksan kielen on valinnut 5 oppilasta ja valinnaisen espanjan kielen on valinnut 9 oppilasta.

 

 

Esittelijä Vt. sivistysjohtaja Koski Jari

 

Päätösehdotus A2-kielen opetusryhmää ei perusteta saksan eikä espanjan kieliin, liian vähäisen hakijamäärän vuoksi.

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.

 

Täytäntöönpano Rehtorit