RSS-linkki
Kokousasiat:https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://nakkila.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Valtuusto
Pöytäkirja 18.12.2023/Pykälä 44
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vuoden 2024 talousarvio ja vuosien 2025–2027 taloussuunnitelma
Kh 04.09.2023 § 138
Kuntalain 110 §:n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi vuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös kolmea tai useampaa vuotta koskeva taloussuunnitelma, jonka ensimmäinen vuosi on talousarviovuosi.
Kunnanhallitus voi antaa ohjeita talousarvion valmisteluun tai muutoin talouden ohjaukseen hallintosäännön 23 §:n perusteella.
Liitteenä talousarvion 2024 ja taloussuunnitelman 2025–2027 laadintaohjeet.
Esittelijä Vt. kunnanjohtaja Ojakoski Markus
Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy talousarvion laadintaohjeet.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Täytäntöönpano valiokunnat, toimialajohtajat, taloustiimi
Kh 27.11.2023 § 190
Talousarvion valmistelussa on päästy alle prosentin toimintakatteen kasvuun. Valmistelussa on aiempaa enemmän painotettu vertailua kuluvan vuoden toteumaan.
Uusia menoja ovat Prizztechin palvelujen käyttö elinkeinotoimen tukena sekä hyvinvointitoimintaan tehtävä menolisäys. Opetustoimessa sekä varhaiskasvatuksessa menot kasvavat vähintään toteumaan verrattuna siten, että toimintaan ei aiheudu heikennyksiä. Menolisäykset huomioiden toimintakatteen merkittävästi inflaatiota pienempi kasvu on hyvä saavutus.
Sivitysvaliokunta on käsitellyt ja hyväksynyt kokouksessaan 17.10.2023 vuoden 2024 talousarvion ja taloussuunnitelman vuosille 2025-2027. Tekninen valiokunta on käsitellyt ja hyväksynyt kokouksessaan 19.10.2023 vuoden 2024 talousarvion ja taloussuunnitelman vuosille 2025-2027 sekä investointiohjelman vuosille 2024-2027.
Linkki sivistysvaliokunnan 17.10.2023 pöytäkirjaan Dynasty tietopalvelu : Nakkilan kunta
Linkki teknisen valiokunnan 19.10.2023 pöytäkirjaan Dynasty tietopalvelu : Nakkilan kunta
Valtionosuuksien leikkaus vuoden 2023 ja 2024 välillä on tämän hetken tiedon mukaan 1,15 miljoonaa euroa. Verotulot kasvavat hieman vuodesta 2023 ellei oteta huomioon kuntien vuonna 2023 saamaa ylimääräistä erää. Vähäisestä nettomenokasvusta huolimatta valtionosuuksien jättämää vajetta ei saataisi vielä 2024 kirittyä kiinni, vaan talousarvio on valmistelun tässä 885 000 euroa alijäämäinen.
Ennen lopullista talousarvioesitystä on ratkaistava vielä kouluinvestoinnin ajoittaminen talousarviossa ja taloussuunnitelmassa.
Esittelijä Vt. kunnanjohtaja Ojakoski Markus
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi talousarvion valmistelutilanteen.
Päätös Sivistysvaliokunnan esitykseen kunnanhallitus lisäsi varhaiskasvatukseen + 40 000 €.
Ehdotus hyväksyttiin.
Täytäntöönpano toimialajohtajat ja valiokunnat, taloustiimi Unkuri ja Plaami
Kh 04.12.2023 § 203
Talousarvioon on lisätty kunnanhallituksen päättämä 40 000 euron määräraha ja alijäämä esityksessä on kasvanut vastaavasti.
Lisäksi on aiempaan nähden huomioitu se, että opetuksen uudisrakennusinvestointi viivästyy.
Esittelijä Vt. kunnanjohtaja Ojakoski Markus
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle vuoden 2024 talousarvion ja vuosien 2025–2027 taloussuunnitelman hyväksymistä.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Täytäntöönpano valtuusto
KV 18.12.2023 § 44
206/02.02.00/2023
Esityslistan liitteenä on talousarvio vuodelle 2024 sekä taloussuunnitelma vuosille 2025–2027.
Päätösehdotus Valtuusto hyväksyy kunnanhallituksen päätösehdotuksen.
Päätös Puheenjohtajan ehdotuksen mukaan talousarviota vuodelle 2024 ja taloussuunnitelmaa vuosille 2025-2027 käsiteltiin seuraavasti:
- Kunnanjohtaja Markus Ojakoski esitteli vuoden talousarvion ja taloussuunnitelman.
- Puheenvuoron käyttivät valtuutetut Vilho Hakala (Keskustan valtuustoryhmä), Erik Sallinen (SDP:n valtuustoryhmä), Marko Nieminen (Perussuomalaisten valtuustoryhmä), Mervi Naski (Kokoomuksen valtuustoryhmä) ja Eero Rantala (Vasemmistoliiton valtuustoryhmä). Valtuustoryhmien kirjalliset puheenvuorot liitetään pöytäkirjaan.
- Valtuuston puheenjohtaja Ilmo Myllymaa toi puheenvuorossaan esille valtuustoryhmien kokouksen perusteella kaksi muutosesitystä talousarvioon.
Ensimmäinen ehdotettu muutosesitys koskee sivistysvaliokunnan budjettia, johon ehdotetaan Tattaran koulun toiminnan jatkamista ja toiminnan budjetointia koko vuodelle 2024. Perusteltu syy muutokselle on se, että keväiseen kouluverkkopäätökseen liittyvä Tattaran koulun lopettamispäätös on sidoksissa hankesuunnitelmaan. Hankesuunnitelman toteutus on keskeytetty toistaiseksi ja Tattaran koulun toimintaa tulee jatkaa kunnes päätökset hankkeen jatkosta ja toteuttamistavasta on tehty. Ehdotetulla päätöksellä ei ole vaikutuksia sivistysvaliokunnan ja teknisen valiokunnan kokonaisbudjettiin. Nakkilan kunnan talousarvio pysyy ehdotetun muutoksen jälkeen samana.
Toinen ehdotettu muutos koskee maanhankintaa, jossa ostettaisiin 30 hehtaaria metsätalousmaata Leistilänjärven läheisyydestä. Hankinnan kustannusta varten lisättäisiin 200 000€ ensi vuoden talousarvioon.
Valtuustoryhmien puheenjohtajat ovat hyväksyneet yllä olevat muutokset.
- Puheenjohtaja avasi yleisen keskustelun edellä esitettyjen puheenvuorojen ja muutosesityksen jälkeen. Valtuusto oli yksimielinen, että talousarvio 2024 ja taloussuunnitelma 2025–2027 voidaan hyväksyä.
Kunnanhallituksen ehdotus hyväksyttiin, talousarvioon lisätään toiminnalliset muutokset koskien Tattaran koulun jatkamista koko vuoden 2024 sekä budjetoidaan metsätalousmaan hankinta.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |